Jotakin pahaa lie Doeg sulle, Ammiel, tehnyt, kun kohta nähtyäsi hänen jouduit vihan vimmaan.
Ammiel.
Ilkeytensä tunnen perin pohjin. Hän, muukalainen Edomeasta, häpäisee ja pilkkaa kaikkea, mitä Israel kunnioittaa ja pyhänä pitää, milloin vaan voi tehdä sitä rangaistuksetta. Ma asuin naapurinansa siihen aikaan, kun Samuelin pojat, Joel ja Abia, olivat tuomarina Bersabassa. Jokainen tietää, kuinka silloin, Samuelin jo vanhettua, oikeutta Israelissa poljettiin.
1:n vanhin.
Jaa, silloin oli aika ahneuden,
Se tuomioista poisti oikeuden;
Ja maassa silloin vääryys vallitsi,
Se tuomareinkin henget hallitsi.
Vanhurskas oli miltei hukkumassa,
Kun jumalaton eli hekkumassa.
Sill' oli silloin valta avara,
Joll' oli rikkaus ja tavara;
Ja joka lahjat tuomareille antoi,
Hän oikeuden kukkarossaan kantoi,
Vaan köyhä kärsiä ja surkeutta
Eik' etsienkään saanut oikeutta.
Näin Herran laki silloin poljettiin,
Totuus kun tuomioista suljettiin.
Nyt, Herran kiitos, kuningas on meillä,
Hän tuomiten käy oikeuden teillä.
Jo loppunut on vääryydeltä valta
Ja onnen päivä jumalattomalta.
Kun johtuu mieleen aikain näiden muisto,
Käy kirkkaammaksi kunnian sen loisto,
Joll' oikeus valaisee kuninkaamme,
Jonk antoi Herra turvaks' isänmaamme.
Ammiel.
Aivan oikein lausuttu, kunniallinen isä! Vääryyttä sain minäkin kyllä kärsiä juuri tuon Doegin kautta. Hän oli kavaluudella päässyt profeetan poikain ystävyyteen. Monta lihavaa oinasta ja härkää vei hän silloin vääryydellä ja väkivallalla minulta yhteiseltä laituimelta, luottaen tuomarien suosioon ja niihin runsaisin lahjoihin, joita hän riistämästänsä tavarasta heille kantoi. Lahjoillaan käänsikin hän tuomarein mielet ja saattoi vääryyden oikeudeksi.
Doeg.
Parjausta, pelkkää parjausta korkeata esivaltaa kohtaan, jota soimaus enimmäksi koskee. Minä otin, mitä katsoin oikeudekseni ja maan tuomaritkin sitte siksi vahvistivat. Mitä tämä kiukkusisuinen parjaaja sanoo lahjoiksi, ei, hyvät ystävät, olut muuta, kuin uhriksi vietyjä lihakappaleita. Hän, saivaren-nylkijä, ei olisi oinaistansa saparoakaan raaskinut panna uhriksi, kun minä sitä vastaan kannoin kokonaiset takajalat pappi-tuomarein käsiin. Eikö se ollut ikäänkuin Herran sallimusta, että eläimet tulivat minulle omaksi? Josko papit sitte kuluttivat Herran kunniaksi ne makeana hajuna tai makupaloina, ei ole minun asia. Mitkä olemme me, miehet mitättömät, tutkimaan ja tuomitsemaan pyhien pappien uhri-oikeuksia ja -tapoja.
Ammiel.