Ma toimestasi lausun kiitoksen.
Uskollisuuttas palkitaksen' ei
Mull' ole voimaa tällä ajalla,
Joll' uskollisuus onpi harvinainen,
Ja rehellisyys itse kuuliainen
Himolle voiton on. Mä ystävänä
Nyt pyydän sua, lähde loitommaksi
Ja vartioitse huolla ystävän,
Ett' yksikään ei korvin kavalin
Sais' salaisia kuulla neuvojamme,
Nyt viekkaus kun väijyy menojamme.
1:n Sikiläinen.
Sa huolett' ollos, rakkain ruhtinas!
Ei nuuskijaksi itse saatana
Voi tulla tänne tietämättä mun
Ja ilmi saada salaisuutta sun.
(Menee).
Jonathan (yksinään).
Tää jylhä vuori linna Davidin
On sekä suoja maansa suojaajan.
Nyt asunnoksi Judan sankarin
On tullut luola pedon murhaavan.
Nää rotkot, joiden öistä synkeyttä
Se petokin, jok' etsii hirveyttä,
Tuo raateleva julma jalopeura,
Vaan kammoksuen lähenee — ne saanut
Nyt suojakseen on vanhurskasten seura.
Voi, Herra vanhurskas! nyt onko maannut
Sun oikeutes silmä, valtoihinsa
Kun päässyt maass' on valta vääryyden
Ja niellyt oikeuden aaltoihinsa?
Ja kuitenkin sa, Herra, syvyyden
Niin olet haltija kuin korkeuden.
Sa taivaissako vaan teet oikeuden
Ja maassa, päällä jalkais' astinlaudan,
Vääryyden niinkuin raatelevan raudan
Vainoovan vanhurskasta suvainnetko?
Taivaissa ainoasti tuominnetko,
Pahuutta kärsein jalkais juurella?
Ei, oikeutes ilmestyypi kerran,
Se tulee tuomiolla suurella.
Voi ankaruutta silloin kiivaan Herran!
Kun hurskaat sorretut hän ylös nostaa,
Hän jumalattomille kovin kostaa.
"Mun kostoni", Hän lausuu ankarasti,
"Käy neljäntehen aina polveen asti".
Käy neljänteen — voi mua onnetonta!
Ei polvea viel' ole Saulin monta.
Mä ensimäinen olen haara puussa,
Johonka lyöty koston kirves on;
Siis ensimäinen olen surman suussa
Mä perillinen synnin kostohon.
En vääryydestä sua, Herra, syytä,
Kun mainitsen nyt kostos' ankaruutta,
En tuomioihis oikeihin ma pyydä
Lakia sulta, Jumalani, uutta.
Ain' oikeat sun, Herra, sääntös on
Vaikk' kohta hukkuisikin onneton
Tää suku Saulin syntiin onnettoman.
Vaan armoskin ma tunnen ponnettoman;
Se tunto tuopi vielä toivon mulle,
Ett' uhriksi jo ulottuupi sulle
Mun henkeni. Jos, Herra, sillä voisin
Sun saada katsomahan armiasti
Sukumme päälle tulevan, ma joisin
Sun kostos kalkin kiittäin pohjaan asti.
Vaan tahtos, Herra, maassa tapahtukoon,
Ja kunnias, kuin taivaass', ilmaistukoon!
Ma kunnioitan, Herra Jumalani,
Vanhurskauttas vielä vaipuissani.
(Puhaltaa muutamasti jahtitorveensa ja David tulee vuorilta).
David.
Ma puhalluksen luulin Jonathanin
Nyt kuulleeni, se lienee korvissani
Vaan sikiötä ollut hairauksen,
Jonk' ikävissään houraileva mieli
On siittänyt ja korvihini pannut,
Jotk' eivät ole ääntä rakkahinta
Niin kauan kuulleet. Kuinka voisikaan
Tää kolkko korpi, jossa tuskin muu kuin
Yöhuuhkan huuto karkea vaan kaikuu,
Nyt soida ääntä miehen jaloimman
Ja hurskaan juuri tällä hetkellä,
Joll' eivät tuskin muut kuin ryövärit
Ja hengeltänsä ahdistetut kurjat
Käy erämaita tälläistä.
Jonathan