Tyttö on noin seitsentoista vuotias, ehkä vielä nuorempikin, sillä hän kantaa vaaleata tukkaansa pitkänä selässä riippuvana palmikkona ja hänen hameensa eivät ulotu alemmas kuin kengänvarsiin saakka, — seikka, joka miellyttää mr Masticia, sillä hän on kauniitten jalkain ja jalanrintain suuri ihailija, ja tällä nuorella naisella on ihan kauneimmat, mitä hän koskaan on katsellut.
Poika, selvästi tytön veli, on kahdeksantoista vuotta vanha miehevän, päättävän näköinen nuorukainen, varreltaan jäntevä ja voimakas. "Yksi niitä, joista tuolla pohjan yliopistoissa tehdään jalkapallotaistelijoita", ajattelee salapoliisi, jonka tarkkaavaisuus nyt on kokonaan kiintynyt edessään olevaan nuoreen herrasväkeen.
Kuubalaisia tai Espanjalaisia voi hän myöhemmin tarkastella, ajattelee hän, jos niin tarvitaan, ja keskustelu nuoren tytön ja hänen veljensä välillä kiinnittää melkein heti hänen huomionsa.
"Rex parkani", naurahtaa tyttö, "onko hän ollut koko päivän pahalla tuulella sentähden, ettei ole saanut sinisilmää tavallisessa jalkapallo-ottelussaan?"
"Me emme ole jalkapallosilla tähän aikaan vuodesta", vastaa veli ylenkatseellisesti. "Jalkapallosillako huhtikuussa? Ei kukaan muu kuin tyttö eli ranskalainen voisi semmoista pukkia tehdä."
"No, voithan kostaa minulle lawntennis-kisassa kotona saarellamme", jatkaa tyttö hilpeästi. "Miksi olet niin synkkämielinen aina siitä saakka kun jätimme Palatkan? Onko se siksi, että sinun täytyy kulkea eteläänpäin ja saattaa minut isän, kesän ja troopillisten saarien luo, kun sinä näytät ikäänkuin sinulla olisi perheenisän kaikki huolet niskoillani?"
"Älä loruile roskaa!" sanoo poika vihasesti. "Tiedäthän, että minä se olen, jonka on pitäminen sinusta huoli, ja sinä et, totta tosiaan ole helppo pitää kurissa." Hänen äänensä hiljenee kuiskaukseksi ja hän jatkaa sisarensa korvaan: "Etkö tiedä, että nuo espanjalaiset ovat seuranneet perässämme aina Jacksonvillestä saakka, luulen mä? Sinä käytät sinisiä silmiäsi aivan liiaksi rajusti, rakas Gertie. Jonakin kauniina päivänä saat semmoiset torat, että aivan ällistyt."
"Minä en ole käyttänyt niitä ollenkaan", vastaa syytetty, puheenaolevien silmien täyttyessä kyynelillä. "En voi auttaa, että herrat tirkistelevät minua. Se ei ole minun vikani, mutta joka kerta kuin olen pistänyt nenäni ulos akkunasta jollakin asemalla, aina siitä saakka kuin New Yorkista lähdimme, olet sinä minua torunut. Surkuttelen vaimoasi, kun kerran menet naimisiin — sinusta tulee oikea Siniparta."
"Niin, jos nuo roikaleet vielä tänne tirkistelevät, niin annan heille kelpo selkäsaunan! Sinut on uskottu minun huostaani, muista se, ja minä, totta vie, toimitan tavaran vahingoittumattomana Smaragdisaarelle."
"Smaragdisaarelleko?" kertaa tyttö. "Ehkä isä tulee Key Westiin meitä kohtaamaan."