— Kah, vaistoni avulla, luonnollisesti! Tiesinhän tytön olevan täällä, ja tulin tänne hieman nuuskimaan. Jos olisitte koettanut pujahtaa jokea pitkin, niin olisivat patrulliveneemme teidät nipistäneet. Ja huomatessani, että vene oli tänä iltana ollut ulkona ja kaikessa kiireessä jätetty airoineen rantaan, käsitin, että olin jälleen saanut teidät käsiini. Tulkaa mukaan nyt!

Hän lähestyi.

— Pysähtykää!

— Ei, mutta hiidessä…

— Seisokaa hiljaa!

Tähtäsin häneen revolverilla.

— Kas, lempo! Enpä tiennyt, että teillä oli kanuuna taskussanne! — sanoi hän hämmästyneenä ja pysähtyi. — Mutta tiedättekö, herra Bryant, — jatkoi hän, — tekisitte viisaammin, jos laskisitte sen alas. Ette missään tapauksessa pääse täältä. Jos laskette tuon alas, niin minä olen siksi suopea — että päästän teidät menemään ja otan ainoastaan tuon punatukka-neekerin. Silloin ei asiasta tule sen suurempaa sotkua. Hitto vieköön, tuo sahramitukkainen neekerihän saakin runsaasti hyvittää kaiken!

Salapoliisi nauroi kamalasti. Hän tahtoi uinuttaa minut varmuuteen. Mutta silloin kuului hänen takaansa vielä kamalampi nauru, ja Bassett suistui käheästi huutaen jalkoihini. Caucus seisoi kumarassa häneen päin kädessään kirves, jolla olisi voinut iskeä vaikka härän pökerryksiin.

— Löinköhän häneltä pään halki?… Kutsuppa minua sahramitukaksi! Hitto hänet vieköön! — ja ennenkuin ehdin tulla väliin, osui tajuttoman Bassettin päähän vielä toinenkin isku.

Hyökkäsin esille pitäen häntä kiinni käsivarresta, mutta se ei tapahtunut ilman ponnistusta, sillä Caucuksen silmät verestivät ja sieraimet värähtelivät hänen tuntiessaan veren hajun. Neekerin raakalaisvaistot olivat heränneet. Masennettu orja oli alkuperänsä — zulu-soturin kaltainen.