— Oli, mitä sitte?
— Tiihoska kertoi hänen nyt olevan vaarallisesti sairaana. Se oli niin salaperäinen tuo Tiihoska.
— Niinkö? Anni saa mennä jo kamariani siistimään.
Anni teki kuten käskettiin. Rouva meni kyökkiin Tiihoskaa puhuttelemaan.
Jo ennen aamiaista meni hän sitten kävelylle, mutta käski ennen ulosmenoaan Annin keittää ja tarjota Tiihoskalle leivän kanssa kahvit.
— Vieläkö tuon kieli voiteita tarvinnee, ajatteli Anni itsekseen.
Rouva ei malttanut olla pistäytymättä naapuriin. Hän pyysi naapurin rouvaa aamukävelylle eikä voinut olla arveluitaan hänelle kertomatta.
— Niin, jo olen ajatellutkin… niin vapaata se on ollut koko kesän… mokomakin lerttu…
Näin juttua jauhettiin. Puolenpäivän jälkeen oli jo yhdestä höyhenestä kasvanut kokonainen kana. —
Akselikin oli jo aikaiseen saanut Alinelta kirjelapun, josta tiesi, ettei vilustuminen ollut erittäin vaarallista, vielä ainakaan, vaan että Alinen matka oli pariksi viikoksi lykkääntynyt. Mutta noin neljän tienoossa niemelle mennessään tapasi hän Timon, joka oli ollut kyllin herkkä akkojen puheita uskomaan ja oli kyllin raaka ja epähieno kertoakseen Akselille pistellen kaikki kuulemansa, joissa ei toden totta Alinen mainetta säästetty. Tiedettiin sekin, että Aline ja Akseli syreenipensastossa olivat toisiaan suudelleetkin.