— Etkö?
Ja rovasti katsoi tutkivasti Tildaa, jonka äänessä oli jotakin moitittavaa.
— Mitä varten sitte, isäsi asioillako?
— En kuin omillani.
Rovasti pani paperit pois käsistään, pyysi Tildaa istumaan, tervehtimättä sen enempää.
— No, sanoi hän sitten odottavana, onko sydämelläsi jokin synti painamassa? Tunnetko sisimmässäsi tarvetta keskusteluun, saadaksesi huojennusta?
— Ehkä, oli taas lyhyt vastaus.
— Sana ehkä ei merkitse mitään. Nöyrry toki ylpeydenhengen sokaisema lapsi, jos et minun vanhan miehen edessä niin sen sanan, josta olet tullut lohtua hakemaan.
— Kuka on sanonut että lohtua haen?
— Mitä… mitä?… etkö siis…? Mitä varten olet tullut?