— Viimeisen vuoden saisitte lukea neljäksi, joten niitä kaikkiaan karttuisi kuusi.
— Ai, ai… kummassako on syy?
— Olkoon se meidän asiamme; eihän saa sotkeutua asioihin, jotka koskevat toisia ihmisiä, pisti Tilda.
Lapsuudestaan lähtien oli Tilda ollut tuollainen eikä rovastin osanottavaisuus vielä ollut pehmittänyt hänen ylpeyttään. Hän oli varma oikeudestaan ja voitostaan ja vähitellen kyti koston kipinä hänen tulisiin tuumiin taipuvassa mielessään leimuavakaksi liekiksi, jota eivät ainakaan tulevat tuskat eikä häpeän raskas harso tukahuttaneet.
Rovasti oli siksi ihmistuntija että osasi osiksi asettautua tuon kärsivän naisparan asemaan ja liian oikeuden rakas jättääkseen asian tytön katkerien puheiden takia sikseen. Hän lupasi tehdä voitavansa, puristi Tildan kättä ja toivotti Jumalan rauhaa.
Lähtiessä kysyi hän:
— Kuka sinulle kertoi että Tuohela aikoo toisen kanssa?
— Suontaustan Silla, vastasi Tilda.
Allapäin asteli Tilda pois pappilasta. Ei valennut mielensä musta eikä selennyt sysisen sydämensä tuskanpilvien peittämä tulevaisuuden taivas.