— Ohhoh! nousi huokaus syvältä Kallen rinnasta.
— Mitä, mitä, Kalle, onko jotakin tapahtunut vastaa, miksi olet niin omituinen, onko hän ehkä sairas?
— Jospa niin olisi! huokasi hän taas.
— Oi, älä kiduta minua, sano, onko jotakin tapahtunut?
— Ei vielä…
— Vielä? Selitä! Vielä? Mitä sinä puhut?
Yhdeksäntoista vuotiaan tytön silmissä ei kyynel ole suurten salpojen takana.
Kalle katui puheitaan ja kapusi yli aidan, meni itkevän sisarensa luo, tarttui kiinni hänen vyötäreihinsä ja anteeksi pyytävän äänellä pyysi häntä pois kotiin. Ei uhannut Leenu lähteä, oli luvannut odottaa, vaan — miksi hän ei vielä tullut.
— No, älä nyt ole lapsi, voihan aina sattua esteitä.
— Voi kyllä, vaan ei niin monena iltana. Eilen hänen jo piti tulla, vaan…