— Aline, sanoi hän varovaisen hiljaa.
— Akseli, kuului samoin ääni penkiltä, miksi niin kauvan…?
— Kauvanko? Pelkäsitkö jo?
— Oh, en.
Akseli istui penkille.
— Aline, sanoi hän, ennen olit sinä minusta kaunis, nyt olet sinä hurmaava ja…
— Älä sano niin. Enhän muuta ole paljo kuullutkaan koko iltana. Ei, sano kuitenkin… Sinä kun sen sanot niin melkein uskon ja tuntuu sinun sanoessasi niin somalle…
— Niin, sinä olet tosiaankin kaunis… liian kaunis, liian hyvä pysyäksesi täällä… Niin, huomennahan jo aijot lähteä?
Ääni kuulosti surulliselta.
— Huomenna.