— En. Mikä tanssi se on?
— Chaconne.
— Sitäpä olisi hauska katsoa! Suokaa anteeksi — hän kumarsi ja kiitti — olette vapaa velvollisuuksistanne minua kohtaan. Toivon hauskaa jatkoa…
— Aiotteko poistua? Ette suinkaan… Minulla ei ole mitään erityistä halua tanssiin. Käsivartenne… saanko luvan?
Muu yleisö oli mennyt toiset katsomaan, toiset tanssimaan chaconne-tanssia, joka ei ollut vielä aivan jokapäiväistä. Me siirryimme tarjoiluhuoneen läheiseen pikkuhuoneesen, jossa istumaamme sohvaa tuuhea keinotekoinen palmu suojeli ovelta katsojilta.
— Anteeksi… älkää olko levoton älkääkä ymmärtäkö minua väärin, sanoin istuessani sohvan toiseen nurkkaan. Minä olen etsinyt yksinäisyyttä teidän kanssanne ja te ette ole sitä vastustanut.
— Herra!
— Oi, minä pyydän, kuunnelkaa minua! Sanoitte tuntevanne minut, kai silloin myöskin suotte minulle oikeuden saada tietää oman nimenne?
— Se ei teitä hyödyttäisi, sillä sitä ette tuntisi.
— Selittämätöntä… En tuntisi? Oletteko varma siitä?