— Anteeksi… Aline…! — Hän vilkutti.
Vaan pilvinen taivas oli revennyt ja suuresta pilvien railosta paistoi aurinko suoraan veden pintaa vasten alkaen Susisaaresta Hietasaloon päin ja niin häikäisi häneltä selän takaa maat ja metsät. Näytti siltä kuin ei maata olisikaan lähellä ja kuin "Seura" olisi laskeutunut jo alas merta taivaanrannalla näkymättömiin.
Sinne näytti olevan niin pitkä matka, ääretön aivan…
Ja Akseli tuijotti yhä taivaanrannalle, vaan ei sieltä mitään näkynyt. Kallanselkä kohisi ja vaahtopäiset aallot kohoilivat vimmatuina, ikäänkuin eivät koskaan olisi aikoneet asettua.
VI.
Kesäinen päivä noin kahdeksan vuotta edelläkerrottujen tapahtumien jälkeen. Niemi täydessä loistossaan. Puut vielä vaalean vihreissä verhoissaan, vasta kun niihin Juhannuksen seudussa pukeutuneet. Korkea heinikko teiden kahdenpuolen tuulen hengessä hiljalleen heiluen henkii tuoresta tuoksuaan sekoittaen sitä tuomien tuohkuun ja lehtien lemuun. Linnut juuri aamuvirsiään helteen ajaksi lopettelevat… mehiläiset vaan uutterina ketoa kiertelevät ja kukasta toiseen sen suloista suudelmaa ryöstääkseen rientävät.
Ihmisiä yksin, parittain ja parvissakin kiertelee koivuja kasvavia kujateitä. Yksi ja toinen heistä kummastellen taakseen katsoo pariskuntaa lapsineen, jotka eivät näytä näiltä mailta olevan, rouva mustissaan… päivänvarjokin musta. Herran musta parta ja tukka osoittaa myös että muukalaisia ovat. Käsikainalossa he käyvät tuontuostakin seisahtuen pienoistaan, arviolta noin neljän vuoden vanhaa poikaansa katsomaan, se kun aina jotakin mielestään uutta löydettyään sen katselemiseen kiintyy.
— Miksi ei Zaida mukana seurata saanut, kysyy rouva katseensa avonaisesti käsipuolessaan kävijään kääntäen.
— Ole huoleti, Aline, kyllä katsomme kultaistamme, eihän ole kiirettä minnekään. Sitäpaitsi saahan Zaida kyllin usein häntä vaalia ja muuten, niin muistojenikaan tähden…
— Ai, katsoppas… pois on jo purettu… He olivat tulleet kylpyhuoneen kohdalla, josta entinen ravintola oli pois purettu. Äänettöminä astelivat he edelleen, laskeutuivat lammille päin niemen kapeimmalle kohdalle, siitä kentän laitaa hiljalleen Alinelundiin päin kävelivät.