— Mitä… mitä?… etkö siis…? Mitä varten olet tullut?
Tilda hengitti syvään, aikoi sanoa jotakin, vaan sanat kuolivat huulille. Hänen päätään poltti, huulensa vapisivat ja sydän löi maltittomasti.
— No, no, — sano… Tarvitset ehkä papinkirjaa, ehkä kuulutusta varten, uteli auttaessaan rovasti, joka näki että sanominen Tildalle oli vaikeaa.
— En sitäkään.
— Mitä sitte?
— Tulin kysymään, kuulutetaanko Parveelan Leenaa ja Tuohelaa juhannussa.
— Nainen! ärjäsi rovasti, onko mustasukkaisuuden perkele vaiko vain uteliaisuus ajanut sinut tänne? Mikä antaa sinulle rohkeutta tulla sitä täältä kysymään?
— En tule uteliaisuudesta.
Tahtomattaan oli Tildan ääni muuttunut lempeämmäksi, vaikkeikaan rovastin kiukustuminen ollut sitä aikaansaanut.
— Mutta sano nyt jo, mikä sinua käski tänne tulemaan, leppyi hiukan rovastikin, kun huomasi ettei käynti tapahtunut uteliaisuuden tyydyttämiseksi.