— Katri Lyytinen.
— Joka syksy tulee sinulle tuntemattomasta paikasta rahakirje kesätöittesi korvaukseksi. Lupaako pikku-ystävä ruveta tämän hautakummun hoitajaksi?
— Lupaan, jos saan uudella kannulla kastella isänikin hautaa.
— Saathan toki. — Ja kuule, sitte kun sinä saat maailmassa oikein hyvän ystävän, josta paljo pidät, niin saat sinä tältä haudalta taittaa muutamia muistoni sinisiä kukkia ja antaa hänelle. Pidähän nyt vain hyvää huolta.
— Kyllä, koetellaan.
— Tässä on aluksi jo edeltäpäin, sanoi herra ja pisti viisimarkkasen tyttösen käteen.
— Se on liikaa, en uskalla ottaa ennenkuin käyn äidiltä kysymässä.
— No, ota vaan ja mene äitisi luokse, minä tulen myöskin kohta sinne.
Onhan tuo mökki teidän?
— Sehän se on.
Ei muistanut Katri-pahainen kiittää, vaan juoksi äitinsä tykö ja tuo ystävänsä kadottanut nuorukainen polvistui taas rakkaimpansa haudalle ja risti kätensä kuni rukoukseen.