Helena: Siltä näyttää. Oli kumminkin onni onnettomuudessa, että saimme rahat kokoon määräpäiväksi; tiukalle se kyllä otti. Vasaran alle olisi talomme tavaroineen joutunut. Tuntui aivan kuin olisi kuorma pudonnut hartioilta saatuamme summan täyteen. — Kaadanko lisää kahvia?
Anna: Ei, kiitoksia! En jaksa enää juoda. — Mihinkähän päin lie se Mattila lähtenyt?
Helena: Amerikaan varmaankin. Sinnehän ne kavaltajat tavallisesti karkaavat. Ei siitä varmaa tietoa ole saatu.
2 KOHTAUS.
Anna. Helena. Liinu. (Tulee).
Liinu: Kas! Mäkelän emäntäkin on täällä! Hyvää päivää!
(Tervehtii.)
Anna: Päivää päivää! Mitäs tälle minun miniälleni nyt kuuluu? Terveisiä Kallelta, tosiaankin… en ollut muistaakaan…
Liinu: Kiitoksia, Vaikka enhän minä teidän miniänne ole… tuskinpa tulenenkaan…
Anna: Kuinka niin? Puhui se Kalle minulle väleistänne, vaikka noin vaan kautta rantain.