Liinu: Jo meni. Korjaa sinä nyt kupit pois ja pese ne. Minun pitää ommella tämä äidin nuttu tänäpäivänä valmiiksi.
Anna: Jokohan isäntä huomenaamulla palannee kaupungista?
Liinu: Kyllä kai.
(Hanna menee vieden kupit).
5 KOHTAUS.
Liinu (yksin).
Liinu: Saapahan nähdä tuleeko Kalle tänäpäivänä käymään? Hän kyllä lupasi… Luulin hänen tulleen ylpeämmäksi kun kävi kansanopistossakin, mutta ei hän siltä ainakaan näyttänyt. Eilen illalla, kun kävin Myllypurolla, tapasin hänet metsätiellä. Heti rupesi puhelemaan kanssani. Kävelimme vähän matkaa puhellen kaikenlaisista. Sitten Kalle pyysi minua istumaan viereensä eräälle kivelle. Istuttuamme otti Kalle minua kädestä kiinni… katsoi silmiini niin hellästi… Hän kuiskasi hiljaa korvaani: "Rakastan sinua, tule omakseni!" Minä hämmästyin ja sanoin, että olen vielä niin kokematon ja mitä vanhempanikin sanoisivat. Sitten läksimme taas kävelemään ja hän saattoi minut kotiin asti… Luulen, että äiti kyllä puolestaan antaa suostumuksensa, ja ehkäpä isäkin, mitäpäs hänelläkään vastaan olisi… (Äänetönnä, ajatuksissaan). Mutta eipäs sitä Kallea ala kuulua… (Hyräilee itsekseen ja alkaa sitten laulaa).
Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,
Kuninkaan kultaisen kartanon puolla;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!
Linnut ne laulavat sorjalla suulla,
Sorjempi kultani ääni on kuulla.
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!
Tule, tule, kultani, tule kotipuoleen,
Taikka jo menehdynkin ikävään ja huoleen.
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!