ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Huone Kantolan torpassa. Leena laittaa ruokaa pöytään ja Hilma istuu ikkunan luona kutoen sukkaa. Syksyinen iltapuhde.
Leena. Laitanpahan ruuan valmiiksi, kohta kai miehetkin pellolta palannevat… eihän siitä viljanleikkuusta kumminkaan mitään tule, kun noin satamaan rupesi.
Hilma (Katsoo ikkunasta). Tuossahan ne tulevat veräjällä… Kas, kun Eetu hyppäsi notkeasti veräjän yli!
Leena. Mikäs pojan nyt hyppimään panee; hänhän on ollut niin miettiväinen viime aikoina, mikä lie poikaan tullutkin? Jokin hänen mieltään näkyy painavan, sen olen selvästi huomannut. Ei Eetu kai sinulle ole mitään maininnut?
Hilma. Eipä hän erityisempää… joskus vaan on valitellut, että hänellä ei ole halua maantyöhön ja että hän haluaisi maailmalle…
Leena. Olisikohan Ameriikan houreet nousseet pojan päähän?
Hilma. Sitä en usko… jotain muuta hänellä mielessä lienee.
(Kantola ja Eetu tulevat).
Kantola (Pudistellen vaatteitaan). Huh, huh sitä vedentuloa! Ei tuommoisessa jumalan ilmassa työ sujusta. Kah, johan ruoka on valmiina, sepä on hyvä… onkin niin nälkä, että oikein näköä haittaa. (Heittää nutun päältään, istahtaa pöytään.) Käy pois, Eetu syömään!