(Antaa kirjeen takaisin).
Hilja. Se on… (Nauraa) kosimakirje!
Heta. Eihän sille pidä noin nauraa! Pitää ajatella asiaa tarkemmin.
Hilja. En saata olla nauramatta. Kosija on, näes, puuseppämestari Henrik Hilarius Peltola.
(Nauraa).
Heta. Henrik Hilarius Peltola. Kuka se on?
Hilja (Nauraen). No etkö nyt häntä tunne…? Se änkyttävä mestari, joka usein käy meillä ja on minulle aina niin tavattoman kohtelias.
Heta (Kummastuen). Hänkö! voi taivahan talikynttilät… Kyllähän minä änkyttävän mestarin tunnen… Ja hänkö nyt kosii neitiä? En uskoisi korviani… no, mitäs neiti nyt arvelee asiasta?
Hilja. Aionpa vaan antaa hänelle pitkät… pitkät, pitkät rukkaset… Enhän minä ukosta huoli — en kohtakaan.
Heta. Neidillä lienee toinen sulhanen?