Paksunahkaisia Argentinassa tavataan ainoastaan eräs sikasuku, joka tavataan Sierra de Córdoba'n pohjois-osassa, ja tapiiri, joka on ainoastaan virtalaaksoissa ja sielläkin vaan harvoin.
Paitsi tässä lueteltuja nelijalkaisia selkärankaisia eläimiä, on vielä monta muuta vähemmän arvoista. Näitä erilaisia eläimiä ei kuitenkaan ole niin monta eri sukua ja lajia kuin lintuja. Lintuja Argentinassa on kaikenkokoisia ja muotoisia, aina jo mainitusta strutsista ja korkealla Andes-vuorien huipuilla elustelevasta kondorikotkasta pieneen, sateenkaaren väriltä vivahtavaan kolibriin saakka. Näiden etäisyyksien välillä on melkein määrätön paljous lintusukujen muunnoksia. Esim. kotkia ja haukkoja maassa on kaikkialla. Pöllöjä myöskin on suurilukuisesti. Ne oleskelevat pääasiallisesti pampaskentillä, missä niitä onkin jotenkin runsaasti. Tulimaan ja Patagonian rannikoilla on paljon penguinia, lokkia ja muita merilintuja. Mahtava, majesteetillinen albatrossi myöskin viehkuroitsee kallioilla ulkona meressä, eikä sitä ole missään niin runsaasti kuin myrskyisen Cap Hornin luona, jossa sillä on asuntonsa autioilla luodoilla.
Rannikkojen läheisyydessä, mutta etenkin La Plata-virran suulla, on paljon hylkeitä. Viimeksi mainitussa paikassa niitä voi nähdä sadottain makaavan kohoutuneina kallioille ja kivisille rannoille, siten saattaen eloisemmiksi noita muutoin ensi silmäyksellä autioilta näyttäviä La Platan maita.
Matelijoita Argentinassa on jotenkin monta eri lajia. Kilpikonnia tavataan pampastasangoilla, maakilpikonnia ja sisävesien kilpikonnia muutamissa isommissa jo'issa sekä merikilpikonnia meressä ulkorannikoilla. Kaikkien niiden lihaa pidetään herkkuna, kun sitä vastaan ainoastaan viimeksi mainitun lajin kuorella on vähän suurempi arvo.
Käärmeitä myöskin on, vaikka ne ylimalkaan ovat jotenkin pieniä. Isompia on vaan vähemmässä määrässä. Myöskin jättiläiskäärme, boa constrictor, on tavattu.
Lopuksi on mainittava se kalanpaljous, mikä on olemassa sekä ulkorannikoilla meressä että virroissa ja sisävesissä. Niitä on monta eri lajia, vaikka ne toistaiseksi ovat hyvin vähän tunnettuja, kun yksikään tiedemies ei vielä liene omistanut työtänsä niiden tutkimiseen. Eikä koko Argentinassa ole yhtään museota, mihin näiden eläinten eri lajit olisivat kootut.
Asukkaat.
Argentinan alkuasukkaat olivat indiaanit. He vallitsivat ennen koko maan, mutta ovat vähitellen tulleet tungetuiksi yhä kauemmas erämaihin, aina sen mukaan kuin sivistyksen etuvartijat ja eurooppalaiset siirtolaiset ovat edentyneet sisämaahan päin, aivan uusille, viljelemättömille aloille, kunnes indiaanit nykyään asustelevat ainoastaan laajoilla pampastasangoilla eli n.s. Pampas-alueella ja Patagonian tutkimattomissa metsissä ja louhikoissa sekä Gran Chaco'n mahdottoman suurissa troopillisissa metsissä, joita ei vielä kukaan sivistynyt ihminen ole täydellisesti vaeltanut läpi.
Indiaaneja on mahdoton sivistyttää, ja sen yhteyteen tultuaan he kuolevat ja häviävät pois, siinä vanha vakaantunut aksiomi. Kenties todellakin asianlaita lienee semmoinen, tahi kukaties, ja uskottavammin ovat eurooppalaiset heti alusta alkaen käsittäneet väärin näitä erämaan lapsia. Katsoen indiaania heti kohta luonnollisiksi vihollisiksi, ovat ne, jotka itseään nimittivät sivistyksen levittäjiksi, vainonneet ja ajaneet heitä takaa, ja ihmisen tavallisella taipumuksella oppia helpommin pahaa kuin hyvää, ovat he sivistyttäjiltänsä omistaneet ainoastaan edellisen. Niinpä oli ensimmäisiä opetuksia, mitä valkoihoiset indiaaneille antoivat, paloviinan käyttäminen, jota pidettiin vaihtotavarana. Pian huomattiinkin tämän hävittävän aineen vaikutukset luonnonlapsiin. He kuolivat tukuttain ylellisestä myrkyn käyttämisestä, ja tämä seikka pidettiin sitte heti luonnollisena todistuksena siitä, etteivät indiaanit kykene sivistystä omistamaan, vaan kuolevat niin pian kuin tulevat sen yhteyteen. Todellakin oivallista sivistyksen levittämistä, ja mainio todistus vanhan mielipiteen oikeellisuudesta! Miten lieneekin, tosiasia vaan on, ett'eivät indiaanit viihdy yksissä valkoihoisten kanssa, vaan pakenevat heitä yhä edelleen, kuta pitemmälle viljelys edistyy, tungettaviksi yhä kauemmaksi syrjään, kunnes he viimein kokonaan lakkaavat olemasta erityisenä kansana. Joitakuita yksilöitä voipi saada nähdä suurissa kaupungeissakin. He ovat sellaisia, jotka ovat puoliksi sulautuneet uusiin asukkaisin ja jotka ovat voineet tottua maanviljelykseen ja elämään samalla tavalla kuin maahan muuttaneetkin. He tulevat joskus kaupunkeihin myödäkseen tuotteitansa ja palautuvat jälleen, hyvin toimitetun askareen perästä, ulkona kentillä oleviin majoihinsa. Vaikka nämä puolisivistyneet indiaanit eivät missään suhteessa eroa maakylien muista asukkaista puvussa tahi käytöksessään, niin voidaan heidät kuitenkin helposti tuntea kasvontyypistä, ruskeista, vähän villeistä silmistä, leveistä kasvoista terävine poskiluineen ja mustista, suorrukkeisista, melkein jouhimaisista hiuksistaan.