Kaikkien näiden kaivosten suuren korkeuden ja perin vaikeiden kulkusuhteiden tähden ei kaivostyö niissä tuota niin suurta voittoa, kuin mitä näihin rikkaisin luonnon varoihin nähden saattaisi odottaa. Kaikki työkalut ja elatustarpeet täytyy muuliaaseilla vedättää ylös vuorien jyrkänteitä pitkin, samoin kuin murrettu malmikin täytyy samoja kurjia ja vaarallisia teitä myöten kuljettaa paljoa alempana oleviin sulatuspaikkoihin. Elämä ja työ siellä ylhäällä ilmanalassa, joka aina on alempana jäätöpistettä, ja ilman kunnollisia asuntoja, ei ole helppoa, varsinkin kun muistaa, että nämä työmiehet eivät niinkuin me täällä pohjoisessa ole tottuneet kylmään, vaan kasvaneet etelän polttavan auringon alla.
Asukkaat polveutuvat Calchaquies-indiaaneista ja espanjalaisista siirtolaisista. Vuonna 1669 oli niiden lukumäärä tuskin 50,000, mutta sittemmin se on pikaisesti lisääntynyt — etupäässä chileläisten maahanmuuton takia — ja on nykyään noin 113,000 henkilöä.
Catamarca sijaitsee La Rioja'n koillispuolella, pitkin Cordilleras de los Andes-vuorien rinteitä. Kuivat erämaat, luoksepääsemättömät vuoret ja syvät metsät, joiden läpi tuskin kukaan ihminen on kulkenut, täyttävät lähes 2/3 koko maakunnan pinta-alaa. Maakunta muodostaa pitkäkkään, soikean alueen luoteesta kaakkoon, suuruudeltaan melkein yhtä laaja kuin Englanti, Skotlanti ja Irlanti yhteensä, mutta on hyvin harvaan asuttu. Luoteessa se rajoittuu Chileen ja Boliviaan. — Koko tämän suuren maakunnan väkiluku tekee nykyään ainoastaan noin 114,000 henkilöä. Muinoin vuorien välissä olevat hedelmälliset laaksot olivat tiheämmin asutut kuin meidän päivinämme. Silloin siellä asuivat ahkerat Calchaquies-indiaanit, jotka kastellen ja viljellen muuttivat kuivat maat hedelmällisiksi ja satoja antaviksi viljakentiksi, Näitä indiaaneja oli monta eri sukua, joista tärkeimmät olivat Andalgalá, Tinogasta, Gualfin ja Fiambalá. Heidät tunkivat tieltään ja sodissa murhasivat espanjalaiset siirtolaiset tahi sulautuivat he uusiin tulokkaihin, niin että alkuperäisten asukasten muistoja tuskin muuta enää on jälellä kuin kieli, quichua, jota vielä tänä päivänäkin puhutaan muutamissa Catamarca'n kaukaisimmissa osissa ja piilokkaimmissa vuoriseuduissa.
Andes-vuoret Catamarca'ssa ovat useita rinnakkain, yhtäsuuntaisesti kulkevia vuoriselänteitä. Korkeimmat ovat, paitsi kaukaisimpana lännessä olevaa pääjonoa, Aconquija, Ambato ja Aito. Aconquija päättyy samannimiseen 15,480 jalk. korkeaan huippuun joka on ikuisen lumen peitossa, vaikka on niin lähellä ekvaattoriseutua. Ambato'n korkein huippu on 11,000 jalkaa korkea. Aito on melkoisesti matalampi ja kokonaan metsien peittämä. Ambato-vuorien rinteillä piilotteli muinoin ryövärejä. Nämät elivät ryöväämällä niitä matkustajia, jotka kova onni ohjasi kulkemaan näitä vieraanvarattomia vuoria.
Maakunnan koko eteläisen osan täyttävät suuret "Las Salinas"-erämaat. Kuten nimestä jo voi päättää, ovat Las Salinas kuivia, hedelmättömiä suolalakeuksia, vailla kaikkea niin hyvin animaalista kuin kasvillistakin elämää — todellista erämaata. Maa on suolansekaista ja auringon sanotaan siitä kovalla paisteella kimmeltelevän niin, että silmille pahaa tekee aivan kuin lumi keväisin meillä. Pohjoispuolella näitä seutuja on maa hietikkoa ja siellä kasvaa suuria metsiä seedripuuta, quebrachoa, saksan pähkinäpuuta, poppelia y.m. Metsät, jotka pohjoisessa ulottuvat aina pääkaupunkiin Catamarca'an, ovat usein paikoin melkein mahdottomat kulkea läpi ja siellä on runsaasti kolibria y.m. siivellisiä metsän asukkaita. Vielä korkeammalla pohjoisessa ovat vuoriseudut, jotka ylimalkaan ovat viljelemättömiä, metsäisiä ja aivan vähän asuttuja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan laaksot, joissa maa on hyvää ja maksaa runsaasti viljelijänsä vaivat, missä vaan kosteutta on kylliksi olemassa.
Eräissä seuduissa, etenkin vuorisimmissa, asukkaat enimmästi harjoittavat karjanhoitoa, mutta laaksoissa on maanviljelys yhä enemmän varttunut, niin että sitä maakunnassa nykyään harjoitetaan jotenkin suuressa määrässä. Viljelyksen pääesineinä ovat nisu ja maissi sekä viini, joka viime mainittu tuote ei suinkaan ole huonompaa kuin toisten maakuntien. Catamarca'ssa myöskin on vuorityöllä suuri taloudellinen arvonsa. Enimmästi sitä täällä, niinkuin useimmissa muissakin Argentinan kaivospiireissä, tehdään vanhan, alkuaikaisen työjärjestelmän mukaan ja käsin. On kuitenkin eräs kaivos, jossa työskennellään uudempien, järjellisten työmetoodien mukaan ja jossa koneita käytetään malmin murtamiseen. Se on Restauradora, kuparikaivos lähellä Andalgala'n kylää erään Aconquija-vuoren haaran luona. Kaivoksessa, jota nykyään omistaa eräs englantilainen, jo indiaanit työskentelivät, ennenkuin espanjalaiset maan valloittivat, vaan joutui sitte unhotuksiin, ja uudestaan alettiin siinä työskennellä vasta vuonna 1849, kun sen olemassa olo jälleen tuli tunnetuksi. Restauradora-kaivoksen malmi sisältää kuparia aina 14 % asti ja on siis metallirikkautensa puolesta lähes San Pedro'n kuparikaivoksen rinnalla. Vuosittain siinä murretaan yli 2,000 tonnia malmia, josta saadaan kuparia noin 160,000 dollarin eli 800,000 markan arvosta. Paitsi kuparia, tavataan Catamarca'n vuorissa myöskin joku määrä hopeata. Vaan kuten kaikkialla Argentinassa, on pääomain puute ja peräti huonot kulkuneuvot tämänkin kaivoksen vaurastumisen esteenä. Siksipä ne eivät tahdo päästäkään siihen kukoistukseen, kuin mitä metallirikkaus oikeuttaisi. Pääomia kylläkin luulisi löytyvän, kun vaan ei noita jyrkkiä, korkeita vuoria olisi niin vaikea kulkea.
Emme saa unhottaa erästä elinkeinoa, jota erittäinkin Andalgata-seudun naiset harjoittavat. Se on n.s. vicuña-kangasten valmistus, joita tehdään vicuñan hienosta ja pehmeästä villasta. Oikeat vicuñateokset, ponchos, saalit y.m. ovat hyvin haluttuja lujuutensa ja hienoutensa vuoksi ja sentähden myöskin kalliita. Oikeasta vicuñasaalista maksetaan 100-250 pesoa = 500-1,250 markkaa, mutta se sitte kestääkin monien sukupolvien pitää.
Santiago del Estero on soikea, kapea ja jotenkin alava maakunta pitkin suuren ja metsäisen Gran Chaco-aluskunnan lounaista syrjää, josta sen eroittaa Salado-virta, muuan Paranán tärkeimpiä lisäjokia. Nimensä "del Estero" on maakunta saanut niistä liejumaista, espanjan kielellä "esteros", joita Rio Dulce pääkaupungin läheisyyteen muodostaa. Muuten maakunta suureksi osaksi on kuivaa ja hedelmätöntä, olisi pahemminkin, ellei halki maakunnan, pohjoisesta etelään virtaava Rio Dulce kastelisi ja hedelmälliseksi saattaisi suuria aloja maata. Rio Dulce'lla ei olekaan mitään purkautumista mereen tahi johonkin muuhun virtaan, vaan katoaa rämeisin, Laguna de los Porongos ja Mar Chiquita, Córdoba-maakunnan sisällä. Länsi osassa, pitkin sitä rautatietä, joka yhdistää pääkaupungin Santiago'n ja Córdoba-Tucuman-radalla olevan Frias-aseman, on maa hedelmätöntä, kuivaa ja kasvaa tiheätä metsää. Etempänä etelässä on suuria suolaerämaita — osa mahtavia, koko Catamarca'n eteläosan täyttäviä "La Salinas"-erämaita — joista kastelemallakaan ei koskaan voisi saada viljelysmaata. Syynä on suolan paljous, joka tekee mahdottomaksi kaikenlaisen kasvullisuuden.
Maakunta on sentähden juuri kovaonnisempi kuin useimmat tasavallan muut maakunnat, kun maanviljelys siellä on perin vaivaloista. Siitäpä syystä ei ole ihmeellistä, että karjanhoito siellä on pääelinkeinona, sillä laumat saavat tarpeellisen elatuksensa, vaikka niiden täytyykin tyytyä laihaan heinään ja kuiviin pensaskasveihin. Rio Dulce'n kastelemassa pitkässä laaksossa asiat taasen ovat päinvastoin. Maanviljelys on siellä pääelinkeinona. Enimmin viljellään nisua ja maissia. Vaan melkoisissa määrin viljellään myöskin sokuria, joka antaa suurimman voiton ja vaatii vähimmin alaa. Vuonna 1885 teki sokurisadon arvo Santiago del Estero'ssa 2,200,000 dollaria eli yli 11 milj. markkaa. Tulos ei suinkaan ole vähäpätöinen, kun muistaa, että maakunnassa on ainoastaan noin 175,000 asukasta. Riisin viljelys menestyisi mainiosti vesirikkaassa Rio Dulce'n laaksossa, vaan kun asukkaat toimeentulonsa kannalta ovat semmoisessa onnellisessa asemassa, että vähemmälläkin vaivalla voivat hankkia itselleen elatuksen, niin he eivät vielä tähän asti ole siihen ryhtyneet. Sitä vastoin viljelevät he paljon hedelmiä, pääasiallisesti pomeransseja ja viinirypäleitä. Paraiten viljelty ja tiheimmin asuttu osa maata on pääkaupungin Santiago'n ympärillä Rio Dulce'n varrella. Santiago on Argentinan vanhin kaupunki. Se perustettiin jo vuonna 1553, mutta muuten se nykyään tuskin on parempi kuin joku maakylä. Muinoin sillä oli suurempi merkitys. Se oli Tucumanin ja Santiagon piispan istuimena aina siihen saakka kun tuomiokirkko paloi vuonna 1615, jolloin piispa muutti Córdobaan. Vuonna 1633 tulvasi Rio Dulce äyräittensä yli ja nieli aaltoihinsa puolen kaupunkia. Sen perästä on Santiagon merkitys ollut vähentymässä, etenkin kun joukko ihmisiä muutti pois seudulta, säikähtäen vedenpaisumista. Vaikka suuri osa maakunnan alaa on valtion omaisuutta ja maata myödään erittäin halvasta, niin että 1 neliökilometri maksaa keskimäärin ainoastaan noin 4 pesoa eli 20 markkaa, ei suurempaa siirtolaistulvaa sinne kuitenkaan ole syntynyt. Sentähden ei olekaan väkiluku, joka 1869 teki 135,000 henkilöä, noussut enempään kuin noin 176,000.
Tucuman-maakunta Catamarcan ja Santiago del Esteron välillä on pieni, mutta erinomaisen hedelmällinen, Argentinan puutarha, sen päärly. Se on pienempi kuin yksikään muu maakunta koko maassa, mutta merkitykseltään se voittaa useimmat muut maakunnat. Lähinnä Buenos-Ayres'ia on mitä tiheimmin asuttu osa tasavaltaa ja kai pian sivuuttaakin sen mitä asukasmäärään tulee, kun väestö Tucumanissa on lisääntynyt paljoa nopeammin kuin Buenos-Ayres'issa. Vuonna 1845 oli asukasluku 58,000, vuonna 1869 se oli 109,000 ja nykyään noin 225,000 eli 3,63 henkilöä kutakin neliökilometriä kohti. Vaan ettei tuon luonnon erinomaisen rikkaasti varustaman seudun tarvitse ainakaan lähimmässä tulevaisuudessa pelätä mitään liikakansoitusta, sen huomaa parhaiten kun asutussuhteita vertailee meidän köyhään ja huonosti asuttuun maahan. Kun melkein autio Lapinmaa lasketaan yhteen, niin tulee Suomessa sittenkin keskimäärin 6,6 asukasta kullekin neliökilometrille, Uudenmaan läänissä 19,3 ja tiheimmin asutuissa pitäjissä Etelä-Suomessa 20-30.