Luonnollista on, että semmoisen maan täytyy erinomaisesti soveltua kaikkien troopillisen ja puolitroopillisen vyöhykkeen tuotteiden viljelykselle. Niinmuodoin kahvi, sokeri, pumpuli, riisi, maissi, nisu, mandioca ja kaikenlaiset hedelmät antaisi erinomaisen rikkaita satoja, jos väestöä vaan olisi senkään verran, että se edes joihinkin määrin vastaisi pinta-alaa. Metsät, jotka eteläosissa ovat melkein läpipääsemättömiä ja täynnä apinoita, pumaita, tapiireja, jaguaareja ja kaikenlaisia lintuja, ovat rikkaita hyödyllisistä puulajeista. Seedriä on paljon, samoin kuin yerbapuita, joista kansallisjuoma máte valmistetaan, on kokonaisia metsiä Uruguay-virran rantaseuduilla.
Misiones'in ja muun Argentinan kesken välittää liikennettä höyryvenhe, joka kulkee pitkin Paranáa Ytapuan, Corrientes'issa, ja Yguazu-virran suun välillä, joka virta Misiones'in pohjoisrajalla laskee Paranáan.
Pampas, tuo mahtava, niin paljon kerrottu, mutta yleensä kuitenkin niin vähän tunnettu alue, täyttää melkein koko keski Argentinan Andes-vuorien länsipuolella, itäpuolella Buenos-Ayres'ia ja etelässä ulottuen aina Rio Chubut'iin. Kenpä ei olisi jo lapsuudessa lukenut pampas-indiaanien teoista ja heidän jäykästä taistelustaan uudisasukkaita ja sivistystä vastaan? Kuinka he yhtäkkiään ovat karanneet yksinäisten uudisasukkaiden kimppuun, ryöstäneet, polttaneet ja vihdoin nopeilla hevosillaan paenneet suunnattomien lakeusten yli, vieden muassaan ryöstetyn karjan, vieläpä toisinaan jonkun valkoihoisen vanginkin, ennenkuin apua muista uudisasutuksista on kerinnyt saapua.
Niitä seutuja, joissa uudisasutus on saanut pysyvän aseman, ei enää luetakaan Pampakseen kuuluviksi, vaan osaksi Buenos-Ayres'iin, osaksi muihin läheisiin maakuntiin. Sentähden Pampas-aluskuntain väestö onkin pelkkiä indiaaneja, kun ei oteta lukuun valkoihoisten vähäpätöisiä siirtokuntia virtojen, etenkin Rio Negron ja Rio Chubut'in laskusuilla Atlantin rannalla.
Koko aluskunnassa asuvien indiaanien lukumäärä on ainoastaan noin 24,000, hajaantuneina maan eri osiin ja pirstautuneina moniin eri heimoihin. Suurin heimo on Puel-ches, jolla on asuinpaikkansa aluskunnan keskiosassa ja Rio Coloradon ympärillä. Heidän pohjoispuolella asuvat Ranquel-ches-indiaanit ja koillisimmassa osassa, Mendozan rajaa vasten, Pehuen-ches-heimo. Nämä ovat tärkeimmät ja tunnetuimmat eri heimoista, jotka muuten ovat suuressa määrin toistensa kaltaisia villiytensä, itsepintaisuutensa, sota- ja ryöstöhimonsa sekä sivistyksen kammonsa suhteen.
Pampas, joka eteläisissä ja itäisissä osissaan on täydellistä tasankoa, käy etempänä lännessä yhä enemmän mäkiseksi, kunnes vähitellen kohoaa Andes-vuoria vastaan kauimpana lännessä. Kun rakennettiin rautatietä Buenos-Ayres'ista Bahia Blanca'an, ei monen peninkulman pituudella ollut yhtään maan ylennystä, mikä olisi noussut yli 12 tuuman.
Keväisin pampas on viehättävän kaunis vihreydessään. Mutta kun kesä etenee, kasvaa ohdakkeita joukoittain ja nämä pian saavuttavat 10-12 jalan korkeuden. Silloin pampas käy läpipääsemättömäksi jungleksi. Joulun aikana, jolloin siellä on keskikesä, kukkivat ohdakkeet ja pian sen jälkeen lakastuvat ja kuoleentuvat, joten pampas jälleen vähitellen saa viheriöitsevän näkönsä. Pampaksen heinä on karkeaa ja kovaa ja kasvaa muhkeiksi mättäiksi, jotka saarien tavoin kohoavat ruskeankeltaisesta savimaasta. Joskus näkyy paljaita savipilkkuja heinämätästen ja joukottain kaikkialla kasvavien kaktus- ja aloepensaiden välistä. Keväällä pampasruoho on vaaleansinisen viheriäistä, myöhemmin ruskean viheriäistä. Kukkimisen aikana koko lakeus näyttää aaltoavalta mereltä sulaa hopeata, kun hopeanvalkoiset kukat kasvavat niin tiheässä, että itse ruohoa tuskin näkyy. Myöhemmin syksyllä taasen, kun aurinko on polttanut ruohon, koko lakeus on sysimusta, kolkko, melkein kauhistava nähdä.
Näiden lakeusten yli ajoittain puhaltaa erinomaisen kovia n.s. pamperosmyrskyjä. Ne syntyvät Andes-vuorien juurella, myllertävät sitte pampaksen yli hirveällä voimalla ja tuntuvat myös kaukana merellä. Nuo äkkinäiset ja rajut myrskyt, joita seuraa mitä voimallisimmat ja tiheimmät salamat, ovat jotakin mahtavaa ja suurenmoista, niinkuin nuo äärettömät lakeudetkin, joilla ne syntyvät. Semmoisen myrskyn raivotessa olimme tilaisuudessa katsella salamoimista La Plata-virran suulla. Salama seurasi toistansa niin tiheään, ja niin monta niitä syttyi yhtaikaa, että tuntikausia oli säkkipimeä ilta voimallisessa sinervän päivän valossa (joskus tosin hämärtyi muutaman sekunnin ajaksi).
Patagonia, johon Tulimaa myöskin luetaan, on Pampaksen eteläpuolella ja täyttää koko eteläisimmän osan Etelä-Amerikkaa Andes-vuorien itäpuolella. Tämän laajan maan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka kuuluen moneen suurempaan ja pienempään heimoon vaeltelevat ympäri maata. Sen mukaan kuin niiden lukumäärää tunnetaan ja jo on voitu laskea, tekee se yhteensä noin 30,000. Paitsi heitä asuu noin 4,000 kristittyä uudisasukasta muutamilla paikoin rannikolla ja virtojen suilla. Niillä seuduin on tärkein Tehuel-ches-heimo, jonka hallussa melkein kokonaan on tuo suuri alue Chubut- ja Santa Cruz-virran välillä, s.o. koko pohjois- ja keski Patagonia. Maan pohjoisosassa asuvat sitä paitsi Che-he-ches- ja Molu-ches-indiaanit; ja luoteisimmassa nurkassa, Andes-vuorien juurella, Payn-ches- ja Tami-ches-indiaanit. Rio Santa Cruz'in eteläpuolella asuvat heimot Pilma-ches, Yakanah-ches ja Che-huel-ches. Ne ovat suurimmat ja tärkeimmät Patagoniassa asuvista monista indiaaniheimoista. Muuten ei voi lainkaan määrätä monenkaan heimon asuma-alaa, sillä kun metsän riista jossakin paikassa vähentyy, muutetaan heti toiseen; jos siellä taas kohtaa jokin vastarinta, ovat indiaanit heti valmiina ase kädessä anastamaan halutut oikeudet ja asuttumaan mihin mieli tekee.
Tulimaasta ja sen asukkaista tiedetään ylimalkaan hyvin vähän. Sen verran kuitenkin tiedetään, että siellä asuvat indiaanit yleensä ovat rauhallista kansaa. Heidän elinkeinonansa on melkein yksinomaan kalastus ja kaupankäynti Magellan-salmen toisella puolella olevien sukulais-heimojen kanssa, joista he niin hyvin puheensa kuin tapojensakin puolesta paljon muistuttavat.