— Näytät olevan jotakuinkin varma mr Sampsonista. Oletko ennen ollut hänen kanssaan asioissa?
— Olen, Sanoi Eugen hetkisen epäröityään vähän. Mikä minun asemassani oleva nuori mies ei joskus olisi ollut tekemisissä mr Sampson Levin kanssa?
— En minä ainakaan, sanoi Aribert.
— Sinä! Sinä olet kivestä! Hän koitti hopeakelloa. Hans! Tahdon vastaanottaa mr Sampson Levin.
Ruhtinas Aribert poistui säädyllistä tapaa noudattaen huoneesta, ja Eugen-herttua istuutui isoon samettituoliin alkaen silmäillä papereita, jotka Hans oli järjestänyt pöydälle.
— Hyvää huomenta, teidän kuninkaallinen ylhäisyytenne, sanoi Sampson Levi kumartaen astuessaan saliin. Teidän kuninkaallinen ylhäisyytenne voi toivottavasti hyvin.
— Kiitos, jotakuinkin, vastasi herttua.
Vaikka Sampson Levi oli ollut yhtä paljon tekemisissä kuninkaallista syntyperää olevien henkilöiden kanssa kuin kuka hyvänsä tavallinen ihminen Europassa, ei hän vielä koskaan tähän asti ollut päässyt tuntemasta oloaan kiusalliseksi keskustelun alussa puhellessaan näiden korkeitten henkilöitten kanssa. Sittemmin hän kyllä saavutti sielunvoimiensa tasapainon, mutta aluksi hän aina oli kiihtynyt, kasvot tulipunaiset ja vähän hikiset.
— Käykäämme heti asioihin, alkoi Eugen-herttua. Tehkää hyvin ja istukaa, mr Levi.
— Kiitoksia, teidän kuninkaallinen ylhäisyytenne.