— Olen siis teidän mielestänne älykäs? sanoi Jules. Olette oikeassa, niin olenkin. Olisin ollut teitä kohtaan liian ovela, ellei minulla olisi ollut huono onni. Teidän ei ole voitostanne kiittäminen taitavuuttanne vaan onneanne.
— Niin voitetut aina sanovat. Waterloo oli englantilaisille epäilemättä onnenpotkaus, mutta se oli yhtäkaikki Waterloo.
Jules haukotteli.
— Mitä te haluatte tietää, kysyi hän kohteliaasti.
— Ensiksikin haluaisin tietää täällä hotellissa olevien rikostoverienne nimet.
— Nyttemmin minulla ei ole ketään. Rocco oli viimeinen.
— Älkää nyt alkako valehtelemalla, Jollei teillä ole ketään rikostoveria, kuinka silloin voitte niin järjestää, että eräs määrätty pullo Romanée-Contia oli tarjottava hänen ylhäisyydelleen Eugen-herttualle. — Vai niin, te keksitte siis sen asian ajoissa? sanoi Jules. Sitä pelkäsinkin. Sallikaa minun siis selittää, että siihen ei tarvittu mitään rikostoveria. Pullo oli ylinnä lokerossa ja olisi aivan luonnollisesti joutunut ensinnä otettavaksi. Sitäpaitsi asetin sen niin, että se pisti hiukan esiin muista.
— Te ette siis järjestänyt niin, että Hubbard sairastui kysymyksessäolevana yönä?
— Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei tuolia oivallisella Hubbardilla ollut tavallista hyvää terveyttään, sanoi Jules.
— Sanokaa minulle, sanoi Racksole, mistä tai kenestä johtuvat salajuonenne Eugen-herttuan henkeä vastaan?