— Oh, mitä siihen tulee… alkoi Aribert.
— Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, puhutaan siitä asiasta myöhemmin, ruhtinas, keskeytti Racksole hänen puheensa.
He olivat ennättäneet hotellinomistajan yksityishuoneeseen.
— Haluan kertoa teille kaikki viime yön tapahtumat, jatkoi Racksole, kuinka vangitsin Julesin ja kuulustelin häntä tänä aamuna. Ja hän rupesi juurta jaksain tekemään selkoa kaikesta pienimpiä yksityiskohtia myöten. — Näette siis, päätti hän, että epäilyksemme Bosnian suhteen olivat jotenkin oikeat. Mutta mitä Bosniaan tulee, niin kuta enemmän sitä ajattelen, sitä varmemmalta minusta tuntuu, ettei mitään voida tehdä sen rikollisten ministerien saattamiseksi edesvastuuseen.
— Entä Jules sitten? Mitä hänelle aiotte tehdä?
— Tulkaa tätä tietä, sanoi Racksole ja vei Aribertin toiseen huoneeseen. Erästä siinä olevaa sohvaa peitti liinavaateverho. Racksole nosti pois verhon — hän ei koskaan voinut olla käyttämättä hyväkseen tilaisuutta nauttiakseen dramaattisesta esiintymisestä — ja paljasti miehen ruumiin.
Se oli Jules kuolleena, mutta hänen ruumiissaan ei näkynyt mitään naarmua tai mustelmaa.
— Olen lähettänyt noutamaan poliisia — ei katukonstaapelia, vaan jotakin Scotland Yardin virkamiestä, sanoi Racksole.
— Kuinka tämä on tapahtunut? kysyi Aribert hämmästyneenä. Olin kuulevinani teidän lausuvan, että hän oli varmasti suljettuna entiseen huoneeseensa.
— Niin hän olikin, vastasi Racksole. Menin sinne ylös nyt iltapäivällä viedäkseni hänelle vähän ruokaa. Kaupunginlähetti oli vartioimassa oven ulkopuolella. Hän ei ollut kuullut mitään melua, mitään eriskummallista. Mutta astuessani huoneeseen oli Jules poissa. Hän oli tavalla tai toisella irroittanut köytensä ja sitten onnistunut nostamaan saranoiltaan vaatekaapin oven. Hän oli siirtänyt sängyn ikkunan ääreen ja työntämällä ikkunasta ulos kolme neljättäosaa vaatekaapin ovesta ja lykkäämällä sen sisäpuolelle jääneen osan sängynpään ristikon alle oli hän laittanut itselleen jonkunlaisen kiikkuvan lavan ikkunan ulkopuolelle. Kaiken tämän hän oli tehnyt ilman vähintäkään kolinaa. Sitten kai hän on mennyt ulos ikkunasta ja seisonut tällä tavalla. Hän on silloin sormillaan juuri ja juuri ulottunut hotellin katon alla olevan leveän reunuksen ulkolaitaan. Pelkillä käsivoimillaan on hän sitten vivuttanut itsensä tuolle reunukselle ja päässyt itse katolle. Hänellä on silloin ollut koko katto käytettävänään. Sillä puolella rakennusta, joka on Salisbury Laneen päin, on rautaiset paloportaat, jotka ulottuvat katonharjasta suoraan alas pieneen alhaalla olevaan pihaan, joka on kellarien tasalla. Jules on mahtanut luulla pakonsa onnistuvan. Mutta pahaksi onneksi on yksi rautaportaitten puolapuista ollut ruostunut hauraaksi, senvuoksi että se on ollut huonosti maalattu. Se meni poikki, ja Jules, joka ei tiennyt sitä varoa, putosi maahan. Sellainen oli kaiken hänen älykkyytensä ja oveluutensa loppu.