Silmäkulmiaan tämä vanha raotti ei rypistänyt, vaan veti ne ylöspäin, joten hänen sileään otsaansa tuli syvää uurteita, jotka suorina viivoina ulottuivat toisesta korvasta toiseen. Hänen luonnostaan leveät ja litteät sieramensa laajenivat ja nousivat niin, että poskille muodostui kaksi syvää, nenästä lähtevää viivaa. Suu oli auki ja alahuulen värähdys osoitti selvään, ettei mies paljon voinut puhe-elintään hallita. Silmät, jotka alkuaan näyttivät olleen ruskeat, olivat nyt värittömät, mutta sitä myöden kuin kiukkunsa kasvoi, kävivät ne eloisemmiksi. Hän avasi ne selkiselälleen ja terät laajenivat, vaikka aurinko paistoi häntä suoraan silmiin.
Muutama muukin osoitti tyytymättömyyttään samalla tavalla. Alutta toiset, varsinkin kaksi nuorukaista, joilla oli surulliset kasvot, maahan luodut suuret silmät ja tuuhea musta tukka, seisoivat liikkumatta etäämpänä, nojaten päänsä oikeata olkaa vasten ja leukansa käteen. Kasvojen piirteet olivat ihan tyynet, ei ainoakaan lihas niissä liikkunut.
Eräs mies, jolla oli eriskummainen pää ja näytti olevan mongoolin ja neekerin sekarotua, tyyntyi ensiksi koko joukosta. Läpitunkevasti, mutta samalla epävakavin katsein vävähtävillä kasvoillaan, tarkasti hän minua tarkemmin kuin kukaan muu oli tehnyt ja näytti vakuuttavan heille, etten ollut tullut tekemään heille mitään pahaa. Hän viittasi muille, että he lopettaisivat uhkauksensa, istahti, jalat ristissä allansa, ja kehotti minua tekemään samoin.
Kun kaikki olivat levollisina istuneet, otin taskustani hopearahoja ja annoin jokaiselle yhden, paitsi eräälle, jonka kasvoissa tahdoin tutkia kateutta sen alkuperäisimmässä muodossa. Minä pidin häntä tarkoin silmällä ja näin hänen pian synkkänä menevän etäämmälle. Muut olivat nyt verrattain levolliset. Heillä näkyi; olevan synnynnäinen taipumus surumielisyyteen, enkä kaikista ponnistuksista huolimatta saanut heitä muutakuin heikosti hymyilemään. He käänsivät ja väänsivät rahaansa sormiensa välissä, vertailivat niitä toisiinsa ja näyttivät tyytyväisiltä. Kadehtia piti päätään toisista poiskäännettynä, eikä ollut näkevillään mitä tapahtui sekä alkoi, halveksivan näköisenä, kurkkuäänellä laulamaan surullista säveltä. Kun hän oli saanut tarpeeksi kärsiä, annoin hänelle kaksi rahaa yhden sijasta ja nytkös hän tyytyväisenä irvisteli.
Koetin sitten valokuvata heitä, mutta he katselivat konettani epäluulolla ja kun valokuvatessani eri ryhmiä levy toisensa perästä tuli näkyviin, hypähtivät he peljästyneinä joka kerta kuin jänne napsahti.
"Jumalat suuttuvat sinulle tuosta," sanoi eräs raotti, osoittaen valokuvauskonettani "jollet anna meille suurta valkoista rahaa." Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lapasin heille kaksi "suurta rahaa", jos veisivät minut mökkeihinsä, jotka olivat muutama sata askelta alempana kallionseinässä kuin kotkan pesät; mutta silloin heidän tulisi antaa minun ei ainoastaan nähdä, vaan myös koskea ja saada selitys kaikkeen mitä tahdoin.
He suostuivat ja me aloimme kiivetä alas äkkijyrkkää polkua, joka vei heidän mökkeihinsä. Sekä naiset, jotka kuultuaan vieraan saapuneen ja olivat kiivenneet sinne ylös katsomaan, että miehet auttoivat meitä alaskavutessamme. Pitäen toinen toistamme kädestä, luisuimme nyt kaikin yhdessä jonossa kovempaa vauhtia, kuin juuri olisimme halunneet, kallionjyrkännettä alas. Muutaman kerran kompastui joku alkuasukkaista tai minä itse ja olimme vetää kaikki muut kanssamme alas syvyyteen, naisten huutaessa niin että kaikui vuorissa ympärillämme. Tuntui sentähden hauskalta kun saavuimme mökkeihin virran rannalle. Nämät mökit olivat sanomattoman kurjat. Seinät olivat palmikoiduista oksista, ja kattona oli heiniä. Ne olivat rakennetut pitkin vuorenseinämää ja olivat lähes kolme metriä pitkät, jaetut kahteen huoneeseen, joissa kummassakin asui yksi perhe. Huonekaluja ei ollut ja talouskapineina oli muutama astia alkuperäisintä lajia. Siellä näki puukuppeja, joita terävillä kivillä oli puukappaleesta koverrettu, uusimmat oli tehty huonoilla intialaisilla veitsillä. Heidän maanviljelynsä työkapineineen oli aivan alhaisella kannalla. Ruokavaransa säilyttivät he verkkopusseissa. Heidän parhaana ravintoaineenaan ennenaikaan oli virrasta saatu kala, villieläinten liha ja kasvien juuret. Mutta nyt he jo nauttivat leipääkin ja samoinkuin muutkin villit kansat rakastavat he väkijuomia. Raottien mökit olivat sisäpuoleltaan niin yksinkertaiset ja tyhjät, että siitä tuskin tarvitsee kertoa, ja löyhkää, joka niistä lähti, ei saata sanoin kuvata.
Eräässä mökissä, johon astuin, oli naisia ja miehiä kyyristyneinä tulen ääressä. Naiset kantoivat hopeasormuksia ja kaulassa lasihelmiä; miehillä oli tuskin muuta päällään kuin korvarenkaat. Yhdellä ainoalla oli pieni vyö uumansa ympäri. Naisilla oli lanteilla ohut vaatekappale intialaista kangasta, Askotesta ostettu.
Kun lähemmin tarkastin heidän kasvojansa, huomasin että monet piirteet niissä ilmaisivat etäistä mongoolilaista alkuperää, mutta niiden toisin muodostumiseen on vaikuttanut ilmasto, maanluonto ja todemmukaisesti myös muitten kansojen kanssa tehdyt avioliitot. Raotit ovat sangen alhaista rotua, niinkuin tähän liitetyistä kuvista näkyy. Naisten pääkallot olivat erinomaisen pienet, otsa matala, ja vaikka lie näyttivät ihan järjettömiltä, huomasin kuitenkin että he olivat jotenkin älykkäitä. Heillä oli ulkonevat poskipäät, nenä oli pitkä ja litteä sekä leveä ja pyöreäpäinen niinkuin mongoolien. Leuka oli enimmäkseen pyöreä ja hyvin taappäinen. Huulet ohuet ja kiinni, suupielet ylösvedetyt. Alaleuka oli sangen lyhyt ja soukka, yläleuka oli sitä vastoin suhteettoman suuri pääkallon suhteen. Korvat, suuret ja ulkonevat, saattavat kuulla kaukaisiakin ääniä.
Miehillä oli kauniimmat päät kuin naisilla. Otsa korkeampi ja leveämpi, nenä muuten samallainen kuin naisillakin, mutta lyhyempi, leuka ei juuri yhtä paljon taaksepäin, koko alaleuka erinomaisen kapea, mutta yläleuka suhteettoman suuri niinkuin naistenkin.