Kovin levottomiksi ja peljästyneiksi kävivät he silloinkin, kun menin heidän luokseen lähemmin katselemaan heidän vaatteitaan ja kaulassa kantamiaan koristeita, varsinkin taikakalurasioita, jotka riippuivat heidän rinnoillaan. Suuremmissa rasioissa oli Budhan kuva, muut olivat tyhjät.
Tiibettiläisten taitavuus nahkateollisuuden alalla herätti tässä samoinkuin muissakin leireissä kummastustani. Itse he parkitsevat ja valmistavat vuodat sekä värjäävät usein nahat punaisiksi tai sinisiksi. Tavallisesti pidetään kuitenkin nahan luonnollinen väri, varsinkin silloin kun siitä tehdään vöitä, kuulakukkaroita sekä rasioita tulusten säilyttämiseksi. Karvat poistetaan vuodasta nyppimällä ja hankaamisella. Jaakkien, antilooppien ja kiang-eläinten nahkoja käytetään enimmän. Sittenkun nahka on pois nyljetty, jossa toimessa Tiibettiläiset ovat oikeita mestareita, nuijitaan ja poljetaan se pehmeäksi. Muutamissa nahoissa oli yksinkertaisia temppelikoristeita, mutta useimmissa koristeet olivat metallista tahi erivärisistä nahoista. Hopeahaat tahi hopealla koristetut rautaiset haat olivat kukkaroissa ja vöissä tavallisimmat koristeet.
Näitä metalleja löytyy Tiibetissä, ja kun vaan on tarpeeksi polttoaineita, sulattavat ja valavat Tiibettiläiset itse malmin. Sulattaminen tapahtuu suurissa saviruukuissa ja valaminen savivormuissa. Silaamisessa ovat Tiibettiläiset hyvin taitavia ja siihen käyttävät he vasaraa ja talttaa. Miekkojen tupissa näkee usein silatuita koristeita. Tavallisimpia ovat lehtikoristeet ja erinkaltaiset yhdistetyt mittausopilliset kuviot. Tiibettiläiset eivät osaa juuri nimeksikään karaista metallia. Heidän miekkansa ovat takorautaa eikä terästä. He osaavat kuitenkin tehdä ne tavattoman teräviksi, vaikka ne tietysti eivät ole niin norjia kuin teräksiset miekat. Puukkomiekkoihin tehdään uurteita ja uomia, joita myöden ilma pääsee haavaan ja tekee minimuodoin haavat parantumattomiksi. Tavalliset miekat ovat aivan sileät ja yksiteräiset. Todellista sota-asetta ne eivät vastaa eikä niissä kädensijakaan ole tukeva ja on sitä paitsi vailla suojustinta. Kalliimpien miekkojen tupet ja hankkilukset ovat täyttä hopeata, johon on upotettu turkoosia, korallia tai kultakoristeita. Kassassa ja Sigatsissa koristellaan puukkomiekat hopealanka-verkokkeilla. Muualla Tiibetissä ei tätä taitoa osatakaan.
Tiibetissä tapaa kuitenkin paljon myös teräsmiekkoja ja sangen oivallisia laadultaan, mutta ne ovat kiinalaista tekoa ja mainiota Kiinan terästä. Varsinkin virkamiehillä ja muilla pomoilla on näitä aseita. Kiinalaisia ovat myös ne suuret kaksiteräiset miekat, joita Tiibetin pyövelit tarvitsevat.
Satulat eivät ole tosin mukavia, vaan sen sijaan hyvin tehtyjä. Runko on lujaa (ulkomaalaista) puuta, jota raudalla on varustettu ja usein hopealla tai kullalla koristettu, ja tavallisesti hyvin korkea edestä ja takaa. Sisiliskon nahkaa tai muuta värjättyä nahkaa käytetään sen koristamiseksi; istuimen päällä on tyyny ja sen yli aina matto. Jalustimet ovat verrattain lyhyet, jonka tähden ratsastajan täytyy istua sääret koukussa ylöspäin, mikä ei ensinkään ole epämukava asento kun siihen tottuu. Muut osat ovat nahkaa sekä metallikoristeita. Haarapussi tsambaa, voita y.m. varten sidotaan satulan taakse, samoinkuin tuo välttämätön pola ja köysi hevosen liekään panemista varten öisin.
Jaakkien kuormasatulat ovat muutoin ratsastussatulan kaltaisia, mutta yksinkertaisempia. Kuorma köytetään satulaan ja sen tasapainossa pysymiseksi sekä selän hankaamisen estämiseksi pannaan tyynyjä ja mattoja satulan alle eläimen selkään. Kun jaakki on erittäin paksukarvainen, on ymmärrettävissä, kuinka se vähintäkään loukkaantumatta jaksaa kantaa raskaat kuormansa.
* * * * *
Tiibettiläisten läheisyydessä oloamme en katsonut turvalliseksi, kun ilta rupesi lähestymään. Lähdimme siis liikkeelle, jaakit matkueen etupäässä, lampaat perässä. Kuljettuamme n. 4 kilom. pysähdyimme eräässä notkossa 4,764 m., jossa oli tuulen suojaa. Meidän oikealla puolellamme kohosi pohjoisessa ja etelässä jono jotenkin korkeita vuoria ja niitten välisestä laaksosta virtasi suuri joki.
Ei ollut ajattelemistakaan mennä joen yli näin iltamyöhässä, vasta aamulla, kun taas olisi vähän jäätynyt, saattaisimme koettaa. Oli satanut pitkin päivää ja auringon laskiessa tuli vettä oikein kaatamalla. Olimme pystyttäneet pienen suojateittamme, mutta muutaman tunnin perästä täytyi meidän taas muuttaa paikkaa, kun pieni notko, johon olimme leiriytyneet, oli lammeksi muuttunut. Ei ollut muuta neuvoa, kuin lähteä avonaiselle kentälle, mutta täällä tuuli niin tuimasti ja maa oli niin kosteata, että ainoastaan suurella vaivalla saimme teltan pysymään pystyssä, kun paalut alinomaa myötäilivät. Yön hetket tuntuivat sangen pitkiltä, kun tuossa istuimme sadetakkeihin käärittyinä, palelevin käsin, jaloin ja korvin sekä päät ja hartiat vettä vuotaen.
Päivän valjetessa ei myrsky vieläkään näyttänyt taukoavan. Illalla emme olleet saaneet sytyttää tulta, eikä se vielä nytkään käynyt päinsä, olimme sentähden surkeita, vilussa ja nälässä. Lämpömittari osoitti +2° C. Puolenpäivän aikaan satoi kuin saavista kaataen ja kun ei ilma vieläkään seljennyt, kuormitettiin jaakit ja me tunkeuduimme lumivuorten rotkoon. Töin tuskin pääsimme sen syrjäjoen ylitse, jota tähän asti olimme seuranneet, ja jatkoimme sitten matkaamme pitkin päävirran oikeata rantaa.