"Te, Charles, te —?" änkytti hän, koristen joka sanalle.
"Niin, minä!" vastasi toinen katkeralla hymyllä.
"Koko ajan olette ollut polisimiehenä! Te, joka olette ollut liittomme sieluna! Te, joka olette ollut keskuskomiteassa! Te, joka olette ollut johtajanamme! Oo, Charles te olette sydämetön. Charles, minusta kuulustaa, että he nyt tulevat. Antakaa minun mennä, minä pyydän ja rukoilen, antakaa minun mennä!"
Toinen, kasvot kuin kivi, pudisti päätään.
"Vaan minkä vuoksi minut! Minkä vuoksi ette Toussacia?"
"Jos koira olisi voittanut Toussacin, niin minulla olisi nyt te molemmat. Vaan ystävämme Toussac on liian vankka mies näin pienelle heikolle miehelle kuin minä olen. Te, Lucien, olette määrätty olemaan minun voitonmerkkinä, ja teidän tulee tyytyä kohtaloonne."
Lessage löi otsaansa, aivan kuin tutkiakseen, eiköhän tämä vain ollut unta.
"Polisikätyri", toisti hän, "Charles polisikätyri!"
"Minä arvelin juuri, että eiköhän se teitä hämmästytä."
"Vaan tehän olitte kaikkein tasavaltalaisin meistä kaikista! Meistä ei kukaan ollut teidän mielestänne tarpeeksi innokas. Kuinka monta kertaa olemmekaan kokoontuneet teidän ympärillenne kuuntelemaan filosofiaanne! Ja Sibylle! Ette suinkaan tahdo sanoa, että Sibyllekin oli polisikätyri? Vaan te laskette leikkiä, Charles, sanokaa, että te laskette leikkiä."