"Paha kyllä", sanoin minä, "on esteitä."
"Ja mitä esteitä, jos saan kysyä?"
"Se seikka, että serkun käsi, niin kuin vasta olen saanut tietää, on luvattu toiselle."
"Se ei ole mikään este", hän sanoi katkerasti hymyillen. "Minä vastaan siitä, että hän ei koskaan ole vaativa lupauksen täyttämistä".
"Minulla puolestani on englantilainen käsitys avioliitosta, että se on tehtävä rakkauden eikä sovinnaisten syitten perustukselle. Vaan kaikessa tapauksessa teidän tuumanne on mahdoton, sillä minä itse olen kihloissa erään nuoren naisen kanssa, joka on Englannissa."
Hän katsoi minuun ilkeämielisesti pienillä harmailla silmillään.
"Ajatelkaa vain, Louis, mitä te teette", kuiskasi hän äänellä, joka oli yhtä uhkaava kuin käärmeen käninä. "Te asetutte minun aikeitani vastaan, ja siitä ei kukaan pääse rangaistuksetta."
"Minulla ei ole valinnan sijaa."
Hän tarttui minua hiasta ja levitti kätensä, niin kuin paholainen lie tehnyt näyttäessään Kristukselle kaiken maailman rikkauden. "Katsokaas puistoa, peltoja, metsiä. Katsokaa vanhaa linnaa, jossa esi-isänne olivat asuneet yli kahdeksansadan vuoden. Teidän ei tarvitse sanoa kuin yksi sana ja kaikki taas on teidän."
Minä näin ajatuksissani pienen kivirakennuksen Ashfordissa ja Eugenien pienen rakastettavan muodon akkunasta laakeripensaitten ylitse.