"Vaan niin myöhään, se kai jo on pilautunut!" sanoin minä.
Sihteeri nauroi varovasti niin kuin mies, jonka aina on ollut pakko hillitä tunteensa.
"Tässä on keisarillinen keittiö", sanoi hän ja osotti muuatta suurta telttaa heti päämajan edessä. "Borel, toinen kokki, seisoo juuri ovella. Kuinka monta kananpoikaa tänään, Borel?"
"Ah, herra de Meneval, on sydäntä särkevää", puhkesi kokki sanomaan.
"Katsokaa näitä!"
Hän veti syrjään esiripun käytävän edestä ja näytti meille seitsemän kulhollista, joissa kussakin oli kylmennyt linnunpaisti.
"Kahdeksas on tulella ja pian valmis, vaan minä olen kuullut, että hänen majesteetinsa on mennyt katsastukselle, niin että meidän kai täytyy panna tulelle yhdeksäs."
"Sellaista se on", sanoi seuralaiseni lähtiessämme teltasta. "Minä muistan, kun kerran kolmekolmatta kanaa valmistettiin hänelle ennen kuin hän tahtoi päivällisensä. Silloin hän tahtoi päivällisensä kello yksitoista illalla. Hän ei välitä siitä, mitä hän juo tai syö, vaan hän ei rupea odottamaan. Puolipulloa Chambertinia, yksi punakala tai kananpoika à la Marengo tyydyttää kaikki hänen tarpeensa, vaan on varomatonta panna pöytään leivoksia tai kräämiä, sillä hän syö sen melkein aina ennen lintua. — Eikö tuo ole omituista?"
Minä olin pysähtynyt huudahtaen hämmästyksissäni. Muuan tallirenki ratsasti laukkaa hyvin kauniilla arapialaisella hevosella muuatta katua pitkin telttain välissä. Muuan krenateeri, joka seisoi pieni porsas kainalossa, heitti sen hevosen jalkoihin. Porsas vinkui kauheasti ja hyppäsi tiehensä, vaan hevonen meni edelleen muuttamatta tahtiaan.
"Mitä tuo merkitsee?" kysyin.
"Se on Jardin, ensimmäinen ratsumestari, joka opettaa keisarin hevosta. Sitä opetetaan ensin niin, että kanunalla ammutaan aivan korvan juuressa, sitten viskataan sen päälle aavistamatta raskaita esineitä, ja viimeinen temppu on, että sen jalkoihin heitetään porsas. Keisari ei ole oikein varma ratsastaja, ja hän vaipuu usein ajatuksiinsa ratsastaessaan, niin että hevosen pitää olla hyvin harjaantuneen. Näettekö tuota nuorta miestä, joka nukkuu teltan aukossa?"