"Niin, sen voitte hyvällä syyllä sanoa", sanoi de Meneval.
"Sellainen tarmo! Kahdeksantoista tuntia neljästäkolmatta, ja sillä tavoin viikko viikolta. Hän on ollut lakialaativain kokousten puheenjohtajana, kunnes kokouksen jäsenet ovat pyörtyneet pulpettinsa ääreen. Mitä minuun tulee, niin minä kuolen hänen työhönsä, aivan niinkuin hän näännytti de Bouriennen, vaan minä kuolen paikalleni napisematta, sillä jos hän on ankara muillekin, niin on hän ankara itselleenkin."
"Hän on sopiva mies Ranskalle", sanoi Caulaincourt. "Hän on itse järjestys ja itse kuri. Kun muistamme missä sekasorron tilassa Ranska raukka oli vallankumouksen jälkeen, kun ei kukaan tahtonut olla hallittuna vaan jokainen hallita muita, niin voi ymmärtää, että ainoastaan Napoleon voi meidät pelastaa. Me odotimme jotain tukevaa mistä kiinni pitää, ja sitten me tapasimme tämän rautapylvään. Ja mikä mies hän oli noina päivinä, herra de Laval! Te näette hänet nyt, kun hän on saanut kaikki, mitä hän voi toivoa. Hän on iloinen ja vapaa. Vaan siihen aikaan hän ei ollut saanut mitään, vaan himoitsi kaikkia. Hänen katseensa peloitti naisia. Hän kuleksi pitkin katua kuin susi. Ihmiset katselivat häntä kun hän meni ohitse. Hänen muotonsa oli aivan toisenlainen kun nyt — kasvonsa olivat luisevat ja laihat ja katse uhkaava ja vilkuileva ja leuvat kuin hauvilla. Niin, tuo pieni luutnantti Bonaparte, Briennen sotilaskoulusta, oli kummallinen olento. 'Tuossa on mies', sanoin kun näin hänet, 'joka joutuu joko valta-istuimelle tai polvistuu mestauslavalle.' Ja nyt te näette!"
"Ja siitä ei ole kuin kymmenen vuotta", lausuin minä.
"Ainoastaan kymmenen vuotta, ja he ovat hänet vieneet vinttikamarista Tuillerioihin. Vaan hän oli siihen syntynyt. Ei kukaan voinut häntä estää. De Bourienne kertoi minulle, että kun hän oli poikasena Briennessä, oli Napoleonilla samat suuremmoiset keisarilliset elkeet kuin nytkin ja hän kiitti tai moitti ja tuijotti tuimasti aivan niin kuin nytkin. Oletteko nähnyt hänen äitiään, herra de Laval? Hän on kuin kuningatar murhenäytelmässä, kookas, vakava, sulkeutunut ja hiljainen. Hän on lähde, josta Napoleon on kuohunsa saanut."
Minä näin sihteerin lempeistä, uskollisista silmistä, että hän kävi levottomaksi Caulaincourtin avonaisesta puheesta.
"Te voitte, herra de Laval, käsittää, että me emme elä kovinkaan kovan tyranniuden alaisina, muuten emme ehkä voisi niin avonaisesti arvostella herraamme. Tosiasia on, että me emme ole sanoneet mitään, jota hän ei olisi kuullut huvikseen ja ehkä hyväksyenkin. Hänellä on pienet heikkoutensa, muuten hän ei olisikaan ihminen, vaan ajatelkaa hänen suuria hallitsijalahjojaan, ja minä kysyn onko toista ihmistä ollut, joka niin olisi täydellisesti todistanut oikeaksi kansan vaalin. Hän tekee työtä ahkerammin kuin kukaan hänen alamaisistaan. Hän on kenraali, jota sotamiehensä rakastavat. Hän on isäntä, jota palvelijansa rakastavat. Hän ei koskaan pidä jouto-aikaa, hän on aina valmis työtä tekemään. Tuilerioissa ei ole ketään niin kohtuullista ruokaan ja juomaan nähden. Hän kasvatti veljiään omalla kustannuksellaan, kun hän oli hyvin köyhä, ja hän on kaukaisimpienkin sukulaistensa antanut nauttia hänen onnestaan. Sanalla sanoen, hän on säästäväinen, työteliäs ja kohtuullinen. Me olemme englantilaisista lehdistä lukeneet, herra de Laval, hallitsijaprinssistä, ja minä uskon, että hänen vertailussa käy huonosti."
Minä muistin pitkän sarjan Brightonin, Lontoon ja Newmarkin häväistysjuttuja ja minun täytyi jättää George puollustamatta.
"Minun käsitykseni mukaan eivät englantilaiset soimaa keisaria hänen yksityis-elämänsä, vaan kunnianhimonsa vuoksi."
"Asia on nähkääs niin", sanoi de Caulaincourt, "että keisari tietää niin kuin me kaikki tiedämme, ettei ole tarpeeksi tilaa maailmassa Ranskalle ja Englannille. Toisen näistä täytyy olla ylinnä. Jos Englanti saataisiin kukistetuksi, niin me voisimme sitten asettaa perustuksen ikuiselle rauhalle. Italia on meidän. Itävallan voimme kukistaa vielä kerran, niin kuin olemme sen kukistaneet jo yhden kerran ennen. Saksa on hajallaan. Wenäjä voi laajentaa alaansa etelään ja itään. Amerikan voimme ottaa sopivassa tilaisuudessa. Louisianasta ja Kanadasta saamme sopivan tekosyyn. Maailmanvalta odottaa meitä ja tuolla on ainoa, joka meitä estää." Hän viittasi teltan ovesta leveälle siniselle kanavalle.