Hän puhui tuntehikkaasti ja vakaumuksella, mutta kuitenkaan ei tarkastaja Mac Donald tahtonut jättää ainetta.
— Tiedätte kai, että vainajan vihkimäsormus oli otettu pois hänen sormestaan?
— Siltä näyttää, sanoi Barker.
— Mitä sillä tarkoitatte? Tiedättehän, että se on totta?
Mies näytti epäröivältä ja hämmentyneeltä.
— Kun sanon, että siltä näyttää, tarkoitin, että voitaisiin ajatella, että hän on itse ottanut pois sormuksen.
— Se seikka, että sormus on poissa — kuka sitten lieneekin sen ottanut — voisi kenessä hyvänsä herättää ajatuksen, että avioliitto ja murhenäytelmä olivat jossakin yhteydessä keskenään, eikö totta?
Barker kohautti leveitä olkapäitään.
— Ei ole minun asiani sanoa, mitä ajatuksia se voi herättää, vastasi hän, mutta jos tarkoitatte, että se mitenkään heittäisi varjon tämän naisen kunniaan — hänen silmänsä säihkyivät, mutta hän malttoi nähtävästi mielensä ja hillitsi jälleen vihansa — niin olette väärässä, enempää en voi sanoa.
— En luule, että minulla tällä kertaa on muuta kysyttävää, sanoi Mac
Donald kylmästi.