Holmes loi nopean katseen huoneeseen ja tarttui sitten märkään myttyyn, joka oli sidottu nuoralla ja heitetty kirjoituspöydän alle.
— Tätä me etsimme, mr Barker, sanoi hän. Tätä myttyä, joka on upotettu käsipunnuksen avulla, ja jonka te äsken ongitte vallihaudasta.
Barker tuijotti hämmästyneenä Holmesiin.
— Miten ihmeessä te voitte tietää sen? kysyi hän.
— Siitä yksinkertaisesta syystä, että itse panin sen sinne.
— Oletteko te panneet sen sinne? Tekö?
— Ehkä olisi minun pitänyt sanoa, että olen pannut sen sinne takaisin, sanoi Holmes. Muistanette, tarkastaja Mac Donald, että minä hiukan ihmettelin, kun ei ollut toista käsipunnusta. Kun on paino kateissa lähellä vettä, niin on sangen lähellä otaksuma, että jotain on upotettu veteen. Otaksuman paikkansa pitäväisyyttä kannatti ainakin tutkia ja Amesin avulla, joka päästi minut huoneeseen ja Watsonin sakaravartisen sateenvarjon avulla onnistuin viime yönä onkimaan ja tutkimaan mytyn. Oli kuitenkin mitä tärkeintä, että meidän onnistuisi todistaa, kuka oli sen sinne pannut. Tämä onnistui sillä helposti keksityllä tavalla että ilmoitimme vallihautaa huomenna ruvettavan tyhjentämään. Tästä oli luonnollisesti seurauksena että hän, joka oli pannut mytyn sinne, otti sen sieltä niin pian kuin pimeys soi hänelle siihen tilaisuuden. Meillä ei ole vähempää kuin, neljä todistajaa siihen, kuka käytti tilaisuutta hyväkseen, ja nyt on teillä, mr Barker, mielestäni puheenvuoro.
Sherlock Holmes laski märän mytyn pöydälle lampun viereen ja purki sidenuoran. Sen tehtyään veti hän ensin esiin käsipunnuksen ja heitti sen nurkkaan, missä toinenkin paino oli. Sitten otti hän esille saapasparin. — Amerikalaiset, kuten näette, sanoi hän viitaten kärkilappuihin. Sitten laski hän pöydälle pitkän, kauhean puukon. Viimeiseksi hän avasi vaatekäärön, jossa oli täydelliset alusvaatteet, lyhyet sukat, tweed-kankaisen puvun ja lyhyen keltaisen päällystakin.
— Vaatteet ovat vallan tavalliset, huomautti Holmes, päällystakkia lukuunottamatta, joka antaa aihetta monenlaisiin mietteisiin. Hän piteli sitä varovaisesti valoa kohden, silitellen sitä kevyesti pitkillä laihoilla sormillaan. Tässä on kuten näette povitaskua jatkettu vuorilla, jotta siinä olisi tarpeeksi tilaa poikkisahatulle haulikolle. Räätälin nimi on kauluksen takana niskassa — Neal, herrain vaatetusliike, Vermissa, U.S.A. Olen viettänyt opettavaisen iltapäivän kirkkoherran kirjastossa ja lisännyt tietojani sillä tosiasialla, että Vermissa on pieni kukoistava kaupunki, joka sijaitsee eräässä Yhdysvaltain parhaimmista hiili- ja rautalaaksoista. Olen muistavinani että te, herra Barker, asetitte hiiliseudun yhteyteen mr Douglasin ensimäisen vaimon kanssa, eikä ole vallan aiheetonta otaksua että V. L. kortissa, joka oli kuolleen vieressä, merkitsee Vermissan Laaksoa ja että juuri tuo laakso, joka lähettää murhanhimoisia lähettiläitään, saattaa olla se "Kauhun Laakso", josta olemme kuulleet kerrottavan. Tämähän on sangen selvää. Ja nyt mr Barker, en halua kauempaa estää teitä antamasta selitystänne.
Oli näky jumalille katsella Cecil Barkerin ilmehikkäitä kasvoja suuren salapoliisin selvitellessä asiaa. Viha, kummastus, hämmästys, ja epäröiminen seurasivat niissä toinen toistaan. Lopuksi hän turvautui katkeranlaiseen ivaan.