— Kuka tahansa paitsi sokea saattaisi sen tehdä, vastasi mies.
Tyttö hymyili tälle kohteliaisuudelle.
— Tulkaa sisään, herra, sanoi hän. Olen miss Ettie Shafter, mr Shafterin tytär. Äitini on kuollut ja minä hoidan taloutta. Voitte istua takan ääressä etuhuoneessa, kunnes isä tulee. Kas, siinä hän onkin, voitte sopia asioista hänen kanssaan heti.
Hidasliikkeinen, vanhahko mies tulla kompuroi ylös. Muutamin sanoin Mc Murdo kertoi asiansa. Murphy-niminen mies oli antanut hänelle osoitteen Chicagossa. Tämä oli vuorostaan saanut sen joltakin toiselta. Vanha Shafter suostui heti. Vieras ei tinkinyt, suostui empimättä jokaiseen ehtoon ja näytti olevan rahoissaan. Kahdellatoista dollarilla viikossa, jotka maksettiin etukäteen, hän sai ruoan ja asunnon. Täten Mc Murdo, joka oman tunnustuksensa mukaan oli oikeusviranomaisia paossa, sai asunnon Shafterin katon alla. Tämä oli ensimäinen askel tiellä, joka vei niin monien ja synkkien tapausten sarjaan ja päättyi vasta kaukaiseen maahan.
II LUKU.
Päämestari.
Mc Murdo oli mies, joka pian tuli huomatuksi. Missä tahansa hän olikin niin hänen ympäristönsä pian tiesi sen. Viikossa oli hänestä tullut tärkein henkilö Shafterin talossa. Heitä oli kymmenen tai kaksitoista täyshoitolaista, mutta he olivat siivoja työnjohtajia tai vaatimattomia kauppapalvelijoita, aivan toisenlaatuisia kuin nuori irlantilainen. Kun he kokoontuivat yhdessä viettämään iltaa, oli hänen leikinlaskunsa luontevinta, hänen keskustelunsa hauskinta ja hänen laulunsa parasta. Hänellä oli synnynnäiset seurustelulahjat ja hänessä oli vetovoima, joka sai kaikki hänen ympärillään hyvälle tuulelle. Ja kuitenkin hän osoitti yhä uudelleen ja uudelleen, kuten hän oli osoittanut rautatievaunussa, taipumusta äkkiä ja tulisesti suuttumaan, mikä herätti muissa kunnioitusta häntä kohtaan, vieläpä pelkoa. Lakia kohtaan ja kaikkea kohtaan mikä oli sen yhteydessä, hän osoitti katkeraa ylenkatsetta, joka ihastutti toisia ja säikähdytti toisia hänen asuintovereistaan.
Ensi alusta hän osoitti selvästi peittelemättömällä ihailullaan, että talon tytär oli vallannut hänen sydämensä siitä hetkestä alkaen, jolloin hän ensi kerran oli nähnyt hänen kauneutensa ja suloutensa. Hän ei ollut mikään vitkasteleva kosija. Toisena päivänä hän tunnusti tytölle rakkautensa ja siitä lähtien hän toisti samaa asiaa vähääkään välittämättä siitä, mitä tyttö sanoi lannistaakseen hänen rohkeuttansa.
— Joku toinen! saattoi hän sanoa. No, sitä pahempi tuolle toiselle. Pitäköön hän varansa! Menettäisinkö elämäni onnen ja kaikki mitä sydämeni halajaa jonkun toisen takia? Voitte vastata kieltävästi, Ettie! Tulee kerran päivä, jolloin myönnytte ja minä olen nuori odottamaan.
Hän oli vaarallinen kosija, koska hänellä oli sukkela irlantilainen kieli ja soma mielistelevä käytös. Niinikään oli hänessä tuota seikkailujen salaperäisyyden loistetta, joka herättää naisessa mielenkiintoa ja lopulta rakkautta. Hän saattoi kertoa Monaghanin ihanista laaksoista, mistä hän tuli, kauniista kaukaisesta saaresta, jonka matalat kunnaat ja viheriöivät niityt näyttivät vielä kauniimmilta, kun mielikuvitus loihti ne näkyviin täällä lumen ja lian keskellä. Sitten hän oli perehtynyt pohjoisten kaupunkien elämään, Detroitin, Michiganin puuhökkelien, Buffalon ja lopulta Chicagon, jossa hän oli työskennellyt sahalaitoksessa. Ja jälkeenpäin tuli romantiikan tuulahdus, tunne, että ihmeellisiä tapauksia oli sattunut hänelle tuossa suuressa kaupungissa, niin ihmeellisiä ja peloittavia ettei niistä uskaltanut puhua. Hän puhui surumielisesti äkkinäisestä lähdöstä, entisten siteiden katkaisemisesta, paosta outoon maailmaan, joka pako päättyi tähän kolkkoon laaksoon.