— No, ajattelitteko sellaista, kun liityitte Vapaitten Miesten
Liittoon Chicagossa?
— En, minun täytyy sanoa, etten ajatellut.
— En minäkään liittyessäni siihen Philadelphiassa. Se oli vain siunauksellinen seura ja kokouspaikka tovereille. Sitten kuulin tästä paikasta — kirottu olkoon hetki, jolloin ensi kerran kuulin sen nimen — ja tulin tänne päästäkseni eteenpäin. Jumalani, päästäkseni eteenpäin! Vaimoni ja kolme lastani tulivat mukanani. Perustin kaupan Market Squaren varrella ja menestyin hyvin. Täällä oli saatu tietää, että minä kuuluin Vapaisiin Miehiin ja minun oli pakko liittyä paikallisosastoon, kuten teidänkin viime yönä. Minulla on tuo häpeän merkki käsivarressani ja jotakin vielä pahempaa poltettuna sydämeeni. Huomasin olevani kunnottoman konnan vallassa ja kietoutuneena rikosten verkkoon. Mitä saatoin tehdä? Jokaista sanaani, jonka sanoin korjatakseni asioita, pidettiin kavallusyrityksenä, kuten tänä yönäkin. En voi lähteä täältä, sillä koko omaisuuteni on kiinni kaupassani. Jos eroan seurasta, tiedän hyvin, että minut murhataan ja Jumala tietää miten käy vaimoni ja lasteni. Oi, se on hirveätä — hirveätä! Hän pani kädet kasvoilleen ja hänen ruumiinsa vapisi kouristuksentapaisista nyyhkytyksistä.
Mc Murdo kohautti olkapäitään.
— Olette liian akkamainen siihen hommaan, sanoi hän. Ette ole oikeaa lajia sellaiseen työhön.
— Minulla oli omatunto ja uskonto, mutta he tekivät minusta pahantekijän. Minut valittiin erästä tehtävää suorittamaan. Tiesin hyvin mitä seuraisi, jos kieltäytyisin. Kukaties olen pelkuri. Kukaties ajatus pienestä vaimoraukastani ja lapsista tekee minut pelkuriksi. Kuitenkin minä menin. Luulen, että se tulee kummittelemaan mielessäni niin kauvan kuin elän. Se oli yksinäinen talo kahdenkymmenen peninkulman päässä täältä. Minua käskettiin vartioimaan ovea, kuten teitäkin viime yönä. Minuun ei luotettu niin paljon, että olisi otettu minut mukaan. Toiset menivät sisään. Kun he tulivat ulos, olivat heidän kätensä ranteisiin saakka veressä. Kun läksimme pois, kuului talosta lapsen huuto. Se oli viisivuotias poika, joka oli nähnyt isänsä murhattavan. Miltei pyörryin kauhusta sen kuullessani ja kuitenkin täytyi minun näyttää rohkeata ja hymyilevää naamaa, sillä tiesin hyvin, että jollen olisi sitä tehnyt, olisivat he ensi kerralla tulleet minun talostani kädet verisinä ja minun pikku Fredini olisi itkenyt isäänsä. Mutta minä olin silti rikollinen — osallinen murhaan, kadotettu ikipäiviksi tässä maailmassa ja kadotettu niinikään tulevassa. Olen hyvä katolilainen, mutta pappi ei tahtonut olla missään tekemisissä kanssani, kun hän kuuli, että olen "Scowrer" ja minut on suljettu kirkkoni yhteydestä. Niin on minun laitani. Ja minä näen että te olette menossa samaa tietä ja kysyn teiltä: mihin tämä päättyy? Oletteko valmis tulemaan kylmäveriseksi murhaajaksi, vai voimmeko tehdä mitään ehkäistäksemme sen?
— Mitä te tekisitte? kysyi Mc Murdo äkisti. Ette kai aijo kieliä?
— Jumala siitä varjelkoon! huudahti Morris. Pelkkä ajatuskin maksaisi varmaan henkeni.
— Se on hyvä, sanoi Mc Murdo. Arvelen, että te olette akkamainen mies ja pidätte liian suurta melua asiasta.
— Liian suurta melua! Odottakaa kunnes olette asunut täällä kauvemmin. Katsokaahan tuota laaksoa. Näette sadoista savupiipuista kohoavan pilven, joka pimittää sitä. Sanon teille, että murhaajien pilvi riippuu sankempana ja ahdistavampana, kuin tuo ihmisten päitten päällä. Se on Kauhun Laakso — Kuoleman Laakso. Pelko asuu ihmisten sydämessä iltahämärästä aamunkoittoon. Vartokaa, nuori mies, ja ottakaa opiksenne.