Kun he saapuivat avonaiselle paikalle kaivosaukon ympärillä, oli siellä odottamassa satakunta kaivosmiestä, jotka tömistelivät jalkojaan ja puhalsivat sormiinsa, sillä ilma oli hyvin kylmä. Muukalaiset seisoivat konehuoneen suojassa. Scanlan ja Mc Murdo kiipesivät kuonaläjälle, josta heillä oli hyvä näköala. He näkivät kaivosinsinöörin, kookkaan parrakkaan skotlantilaisen, jonka nimi oli Menzies, tulevan konehuoneesta ja puhaltavan pilliinsä merkiksi, että hissihäkit oli laskettava alas. Samassa pitkä, notkea nuori mies, jolla oli sileäksiajellut, totiset kasvot, läheni kiireesti kuoppaista tietä pitkin. Kun hän tuli lähemmäksi osui hänen katseensa äänettömään ja liikkumattomaan ryhmään konehuoneen luona. Miehet olivat vetäneet hatut silmilleen ja kääntäneet kauluksensa pystyyn peittääkseen kasvonsa. Hetkeksi kuolemanaavistus painoi kylmän kätensä johtajan sydämeen. Heti hän ravisti sen päältään ja näki vain velvollisuutensa tunkeileviin muukalaisiin nähden.
— Keitä te olette? kysyi hän lähestyessään. Mitä te täällä maleksitte?
Kukaan ei vastannut, mutta Andrews astui askeleen eteenpäin ja ampui häntä vatsaan. Nuo sata odottavaa työmiestä seisoivat niin liikkumattomina ja avuttomina kuin olisivat saaneet halvauksen. Johtaja painoi molemmin käsin haavaa ja kyykistyi. Sitten hän hoiperteli poispäin, mutta toinen murhaajista ampui, ja hän kaatui kyljelleen, potkien ja raapien sormillaan kuonaläjää. Sen nähdessään päästi skotlantilainen Menzies raivon huudon ja hyökkäsi rautainen mittari kädessään murhaajiin päin, mutta sai kaksi kuulaa päähänsä ja kaatui kuoliaana aivan heidän jalkojensa juureen. Muutamat kaivosmiehistä astuivat askeleen eteenpäin ja päästivät epäselvän säälin ja vihan huudon, mutta pari muukalaisista ampui kaikki laukaukset kuusipiippuisistaan joukon päitten yli ja he masentuivat ja hajaantuivat ja muutamat juoksivat hurjaa vauhtia kotiinsa Vermissaan. Kun muutamat rohkeimmista olivat kokoontuneet ja palasivat kaivokseen, oli murhaajajoukkio kadonnut aamusumuun, ainoankaan heistä saattamatta vannoa tuntevansa nuo miehet, jotka sadan katsojan silmien edessä olivat suorittaneet kaksinkertaisen rikoksensa.
Scanlan ja Mc Murdo palasivat kotiin, Scanlan hiukan alakuloisena, sillä tämä oli ensimäinen murha, jonka hän oli nähnyt omin silmin ja se näytti vähemmän hupaiselta kuin hänelle oli luuloteltu. Johtajavainajan vaimon kamalat huudot vainosivat heitä, kun he kiiruhtivat kaupunkiin. Mc Murdo oli hajamielinen ja vaitelias, mutta ei osoittanut mitään myötätuntoa toverinsa hentomielisyydelle.
Sinä yönä oli osaston huoneessa Liittotalossa suuret kemut, ei ainoastaan Crow Hillin kaivoksen johtajan ja insinöörin tappamisen johdosta, mikä teki tämänkin kaivoksen seudun muiden lannistettujen ja pakkoveroa maksavien yhtiöiden kaltaiseksi, vaan myöskin kunnian johdosta, jota osaston omat miehet olivat kaukana niittäneet. Kävi selville, että kun piirikunnan edusmies oli lähettänyt kolme hyvää miestä suorittamaan erään tehtävän Vermissassa, oli hän vuorostaan pyytänyt, että kolme Vermissan miestä valittaisiin salaa ja lähetettäisiin tappamaan William Hales Stake Royalista. Tämä oli Gilmertonin tunnetuimpia ja suosituimpia kaivoksenomistajia, mies, jolla ei olisi luullut olevan ainoatakaan vihollista maailmassa, sillä hän oli joka suhteessa mallikelpoinen isäntä. Hän oli kuitenkin vaatinut, että työtä tehtiin pontevasti ja oli siksi erottanut työstä muutamia juoppoja ja laiskoja työmiehiä, jotka olivat tuon kaikkivaltiaan seuran jäseniä. Hänen ulko-ovelleen kiinnitetyt uhkauskirjeet eivät olleet muuttaneet hänen päätöstään ja sitten oli hänet vapaassa, sivistyneessä maassa tuomittu kuolemaan.
Kuolemantuomio oli nyt pantu toimeen. Ted Baldwin, joka rehenteli kunniapaikalla päämestarin rinnalla, oli ollut retkikunnan johtaja. Hänen punottavat kasvonsa ja lasimaiset verestävät silmänsä kertoivat unettomuudesta ja juomingeista. Hän ja hänen kaksi toveriaan olivat viettäneet edellisen yön vuoristossa. He olivat kampaamattomat ja heidän vaatteensa olivat tahraiset. Mutta mitkään epätoivoisesta seikkailusta palaavat sankarit eivät olisi voineet saada lämpöisempää vastaanottoa tovereiltaan. Juttu kerrottiin yhä uudelleen ja uudelleen riemuhuutojen ja äänekkään naurun kaikuessa. He olivat odottaneet uhriaan kun tämä palasi yöllä kotiin asettuen jyrkän mäen päälle, missä hänen hevosensa täytyi kulkea kävellen. Hän oli niin kylmästä kangistunut, ettei hän voinut laukaista pistooliaan. He olivat vetäneet hänet alas hevosen selästä ja ampuneet häntä yhä uudelleen ja uudelleen.
Se oli ollut suuri päivä Scowrereille. Varjo oli langennut vielä synkempänä laaksoon. Mutta niinkuin viisas kenraali valitsee voiton hetken ponnistaakseen kaksin verroin, ennenkuin vihollinen on ennättänyt tointua onnettomuudesta, niin pomo Mc Ginty tarkastellessaan miettiväisin ja pahaa-ennustavin silmin sotatoimiensa näyttämöä, oli keksinyt uuden hyökkäyksen niitä vastaan, jotka tekivät hänelle vastarintaa. Samana yönä, kun puoli-juopunut seura hajaantui, kosketti hän Mc Murdon käsivartta ja vei hänet tuohon sisempään huoneeseen, missä he olivat ensi kerran keskustelleet.
— Kas niin, poikaseni, sanoi hän. Nyt on tarjona tehtävä, joka vihdoinkin on sinun arvoisesi. Saat aivan omin päin sen suorittaa.
— Olen ylpeä kuullessani sen, vastasi Mc Murdo.
— Voit ottaa kaksi miestä mukaasi — Mandersin ja Reillyn. Heille on jo ilmoitettu siitä. Tällä seudulla eivät asiat ikinä luista oikein, niin kauvan kuin Chester Wilcox on hengissä ja sinä saat jokaisen hiiliseudun osaston kiitollisuuden, jos saat hänet surmatuksi.