— Jumaliste! huudahti hän, minä tiedän kuka hän on. Mikä narri olinkaan, kun en heti sitä tiennyt. Meitäpä seuraa onni! Me järjestämme tämän asian ennenkuin hän saattaa vahingoittaa meitä. Kuulkaa, Morris, tahdotteko jättää tämän asian minun käsiini?
— Tietysti, jos vain vapautatte minut siitä.
— Sen teen. Te voitte pysytellä aivan syrjässä ja antaa minun toimia. Nimeännekään ei ole pakko mainita. Otan kaikki niskoilleni ja sanon, että kirje on tullut minulle. Tyydyttekö siihen?
— Juuri sitä aijoin pyytääkin.
Ennenkuin Mc Murdo lähti asunnostaan, hän hävitti jokaisen paperin, joka saattoi syyttää häntä rikoksesta. Sen tehtyään hän huokasi syvään tyydytyksestä, sillä hänestä tuntui, että hän oli pelastettu; ja kuitenkin oli vaara varmaankin lyönyt leimansa hänen kasvoihinsa, sillä matkallaan osaston kokoukseen hän poikkesi vanhan Shafterin taloon. Pääsy taloon oli häneltä kielletty, mutta hän koputti akkunaan ja Ettie tuli ulos hänen luokseen. Vallaton irlantilainen veitikkamaisuus oli kadonnut rakastajan silmistä. Tyttö luki vaaran hänen vakavista kasvoistaan.
— Jotakin on tapahtunut! huudahti hän. Oi, Jack, olet vaarassa!
— Tosiaankin, asiat eivät ole kovin hullusti, sydänkäpyni. Ja kuitenkin on viisasta, että ryhdymme toimenpiteisiin, ennenkuin ne pahenevat.
— Ryhdymme toimenpiteisiin?
— Lupasin sinulle kerran, että lähtisin täältä joskus. Luulen, että aika lähenee. Minulla on tänään uutisia — pahoja uutisia — ja aavistan että onnettomuus on tulossa.
— Poliisiko?