Koko seutu oli ollut pelottavan synkkä, mutta kaupunki vei tässä suhteessa vielä voiton. Alhaalla laaksossa oli ainakin jonkinmoista suurpiirteisyyttä. Siellä oli suuret tulet ja leijailevat savupilvet, ihmisvoima ja ihmisäly olivat jättäneet muistomerkkinsä vuoriin, jotka ne olivat pirstoneet suurilla kaivoksillaan. Mutta kaupunki näytti olevan kurjuuden ja likaisuuden hengetön ruumiillistuma. Leveän kadun oli liikenne vatvonut likaiseksi lumitaikinaksi. Jalkakäytävät olivat ahtaat ja kuoppaiset. Lukuisat kaasulyhdyt vaan selvemmin näyttivät pitkän rivin puutaloja, joista jokainen kuisteineen teki kadun vielä siivottomamman ja likaisemman näköiseksi. Kun he lähestyivät kaupungin keskustaa, elähytti näyttämöä rivi kirkkaasti valaistuja myymälöitä.
— Tuossa on Liittotalo, sanoi opas osottaen ravintolaa, joka näytti olevan miltei hotellinkin nimen arvoinen. Jack Mc Ginty on siellä pomona.
— Mikä hän on miehiään? kysyi Mc Murdo.
— Mitä? Ettekö ole milloinkaan kuullut puhuttavan Pomosta?
— Miten olisin voinut kuulla hänestä puhuttavan, kun kuten tiedätte olen vieras täällä seudulla.
— Luulin hänen nimensä tunnetuksi kaikissa valtioissa. Se on siksi usein mainittu sanomalehdissä.
— — Miksi?
— No, kaivosmies hiljensi ääntään — asioitten vuoksi.
— Minkälaisten asioitten?
— Hyvä jumala, herraseni, te olette kovin omituinen, ellette pane pahaksenne. Tällä paikkakunnalla te saatte kuulla vain yhdenlaisista asioista, nimittäin, "Kulkurien", "The Scowrers-miesten" asioista.