"Tohtori Leslie Armstrong on kieltämättä tarmokas ja lujaluonteinen mies", sanoi hän. "En ole tavannut ketään, joka, jos hän vain käyttäisi lahjojaan kelpo tavalla, paremmin sopisi täyttämään kuuluisan Moriartyn jälkeensä jättämää tyhjää sijaa. Ja nyt, Watson poloinen, olemme hylättyinä ja ystävittä tässä epäystävällisessä kaupungissa, josta emme voi poistua, ellemme tahdo luopua yrityksestämme. Tuo pienoinen hotelli tässä Armstrongin taloa vastapäätä on meille ja meidän puuhillemme erittäin sopiva. Mene sinä vuokraamaan meille sieltä kadun puolinen huone ja varustele, mitä yöksi tarvitsemme. Minä taas puolestani koetan sillä aikaa ottaa asioista vähän selkoa."
Hänen tutkimuksensa veivät kuitenkin enemmän aikaa kuin hän oli arvannutkaan, sillä kello oli jo lähes 9, ennen kuin hän saapui hotelliin. Hän oli kalpea ja alakuloinen, hänen vaatteensa olivat pölyiset ja hän oli aivan nääntynyt nälästä ja väsymyksestä. Kylmä illallinen oli pöydällä ja kun Holmes oli tyydyttänyt nälkänsä ja sytyttänyt piippunsa oli hän valmis katselemaan asiaa puoleksi leikilliseltä ja filosofiselta kannalta, joka tapa hänelle olikin ominaista silloin kun hänellä oli vastoinkäymisiä. Vaununpyörien kolina sai hänet hypähtämään ikkunaan katsomaan. Kaasulyhdyn valossa näimme tohtorin oven edessä umpivaunut, joiden eteen oli valjastettu pari komeaa hevosta.
"Ne olivat poissa kolme tuntia", sanoi Holmes; "kello puoli seitsemän ne lähtivät ja nyt ne ovat taas täällä. Se merkitsee 15-20 kilometrin matkaa, ja sen hän tekee kerran tai kahdesti päivässä."
"Ammattiaan harjoittavalle lääkärille se ei ole mitään tavatonta."
"Mutta Armstrong ei ole oikeastaan mikään toimiva lääkäri. Hän on yliopiston opettaja ja neuvonantajalääkäri, mutta vähät hän välittää yleisestä sairaiden vastaanotosta, joka luonnollisesti supistaisi hänen kirjallista toimintaansa. Miksi tekee hän siis näitä pitkiä matkoja, joiden täytyy olla hyvin rasittavia hänelle, ja kenen luona hän käy?"
"Hänen kuskinsa —"
"No hyvänen aika, Watson, etkö luule minun ensiksi kääntyneen hänen puoleensa? En tiedä, tekikö hän sen ilkeydestä, vai isäntänsäkö käskystä, mutta hän usutti koiran päälleni. Ei koira, eikä mieskään näkynyt pitävän keppini laadusta, ja niin ollen sai asia jäädä sikseen. Mutta tämän välinäytöksen jälkeen oli välimme muuttunut kireäksi eikä enemmistä tutkimuksista niin ollen tullut mitään sillä taholla. Kaikki mitä olen saanut tietää, kertoi minulle muudan ystävällinen kaupunkilainen täällä hoteliin pihalla. Hän kertoi tohtorin elämäntavoista ja hänen jokapäiväisistä matkoistaan. Ja ikäänkuin hänen sanojensa vakuudeksi ajoivat vaunut samassa hetkessä ovelle."
"Etkö voinut seurata niiden jäljessä?"
"No, Watson! Sinähän olet oikein nerokkaalla päällä tänä iltana. Tuo johtui kyllä minullekin mieleen. Niinkuin ehkä sinäkin huomasit, on tässä hotellin vieressä polkupyöräkauppa. Minä hyökkäsin sinne ja ennätin lähteä liikkeelle ennen kuin vaunut kokonaan katosivat näkyvistäni. Minä saavutin ne pian ja seurasin sitten niiden jäljessä sopivan matkan päässä, kunnes pääsimme kaupungin ulkopuolelle. Mutta tuskin olimme päässeet maantielle, kun tapahtui kiusallinen tapahtuma. Vaunut pysähtyivät, tohtori astui niistä ulos ja tuli nopeasti luokseni. Pirullisesti hymyillen sanoi hän pelkäävänsä tien olevan kapean, mutta arveli, ettei hänen vaununsa sentään estä polkupyörällä ohitse pääsemistä. En voi mitään ihailla enempää kuin hänen esiintymistapaansa. Minä ajoin heti vaunujen ohi ja jatkoin sitten muutamia kilometrejä pitkin valtatietä, sitten pysähdyin sopivalle paikalle odottamaan vaunujen tuloa. Mutta minä en nähnyt niistä enää vilahdustakaan, ja selvää niin ollen oli, että ne olivat kääntyneet jollekin näkemistäni syrjäteistä. Minä ajoin takaisin, mutta vaunuja ei näkynyt, ja nyt, kuten näet, ovat ne palanneet takaisin. Luonnollisesti ei minulla alkujaan ollut vähintäkään syytä olettaa näiden matkojen aiheutuvan Godfrey Stauntonin katoamisesta, ja selville niistä tahdoinkin päästä vain siksi, että kaikki, mikä koskee tohtori Armstrongia tätä nykyä, on meille tärkeää; mutta nyt kun huomaan hänen niin tarkoin pitävän silmällä jokaista, joka seuraa häntä, tuntuu asia minusta yhä tärkeämmältä, enkä aio tyytyä, ennen kuin olen saanut asian selville."
"Voimmehan seurata hänen jälkiään huomenna."