"Niin, minä ajattelin, että tämä huvittaisi teitä. Mutta en ole vielä päässyt loppuun. Tohtori Barnicotin täytyi olla sairaalassaan kello kaksi, ja voitte ajatella hänen hämmästystään, kun hän sinne saapuessaan huomasi ikkunan avatuksi ja näki toisenkin Napoleonin rintakuvan sirpaleina lattialla. Kummassakaan tapauksessa ei ollut ainoatakaan merkkiä todistamassa, oliko tämän teon tehnyt joku hullu vai oliko sillä rikollinen tarkoitus. Sellainen on koko asia, herra Holmes."
"Se onkin merkillinen", sanoi Holmes, "hyvin kummallinen. Saanko kysyä, olivatko nämä molemmat rintakuvat aivan samanlaisia kuin se, joka särjettiin herra Hudsonin puodissa?"
"Kyllä, ne oli tehty aivan saman mallin mukaan."
"Tämä vastustaa mielipidettä, että niiden särkijä on toiminut yleisen Napoleonvihan vaikutuksesta. Kun ajatellaan, kuinka monta sataa Napoleonin kuvaa täytyy olla koko Lontoossa, niin on jokseenkin väärin luulla, että sellainen hulluus alkaa kolmen aivan samanlaisen rintakuvan särkemisellä."
"Minä olen samaa mieltä", sanoi Lestrade. "Mutta huomattakoon, että herra Hudson on ainoa taidekauppias tässä osassa Lontoota, eikä hänellä ole moneen vuoteen ollut sellaisia Napoleonin rintakuvia myytävänä. Vaikka siis Lontoossa voi ollakin monta sataa rintakuvaa, on hyvin luultavaa, että muita ei ole ollut tässä piirissä, ja joku hullu siis on voinut alkaa niistä, vai mitä luulette, tohtori Watson?"
"Tuollainen hulluus esiintyy melkein miten hyvänsä, siinä ei ole mitään rajoja", vastasin minä. "Joku tuollainen mielijohde voi olla henkilöllä, joka kaikissa muissa teoissaan ja toimissaan on muuten aivan täysijärkinen.
"Joku henkilö, joka on lukenut kovin paljon Napoleonista, tai jonka suku mahdollisesti on saanut kärsiä jotakin vääryyksiä Napoleonin sotien aikana, voi hyvin helposti saada päähänsä jonkun tuolla tavalla ilmenevän mielijohteen."
"Tuo ei kelpaa, rakas Watson", sanoi Holmes pudistaen päätään, "sillä mikään mielijohde maailmassa ei voi ilmoittaa sinun omituiselle hullullesi, missä kaikki nämä rintakuvat ovat."
"Mutta kuinka voit sen sitten selittää?"
"Minä en koetakaan sitä selittää. Minä vain huomautan, että tuon henkilön hulluudessa on paljon järkiperäistä suunnittelua. Niinpä hän esimerkiksi vei kuvan puutarhaan, sillä hän tiesi, että melu voisi herättää tohtori Bernicotin perheen, jos hän särkisi sen hallissa, jossa se oli. Minusta tuntuu tämä asia naurettavalta, mutta minä en uskalla kohauttaa sille olkapäitäni, sitten kuin olen saanut kokea, että pari vaikeinta ja merkillisintä juttuani ovat alkaneet hyvin vähäpätöisellä tavalla. Muistatko, Watson, kuinka tuo kamala juttu Abermettyn perheestä ensiksi herätti huomiotani siten, että persilja oli vajonnut syvälle voihin eräänä hyvin kuumana päivänä? Minä en senvuoksi hymyile teidän kertomuksellenne noista kolmesta särkyneestä rintakuvasta, Lestrade, olenpa teille kiitollinenkin, jos annatte minun vielä kuulla tämän jutun kehityksestä, sikäli kun jotakin vielä saatte tietää."