"Tahtoisitteko hyväntahtoisesti allekirjoittaa tämän paperin, herra Sandeford, näiden kahden todistajan läsnäollessa? Se sisältää ainoastaan, että te luovutatte kaikki oikeudet rintakuvaan minulle. Tämä on vain järjestyksen vuoksi, sillä eihän milloinkaan tiedä, mitä voi tapahtua. Tuhansia kiitoksia, herra Sandeford! Olkaa hyvä, tässä ovat rahat. Hyvää yötä!"
Kun herra Sandeford oli mennyt, ryhtyi Holmes hyvin omituisiin puuhiin. Hän otti eräästä laatikosta puhtaan valkoisen liinan ja levitti sen pöydälle. Sitten asetti hän rintakuvan liinan päälle ja vihdoin löi hän raskaalla kepillänsä kuvaa voimakkaasti päähän. Kuva särkyi sirpaleiksi ja Holmes tarkasteli niitä innokkaasti, kunnes hän huudahtaen voitonriemusta otti yhden sirpaleen, johon joku pyöreä esine oli leivottu ikäänkuin manteli leipään.
"Hyvät herrat", sanoi hän, "sallikaa minun näyttää teille Borgia-suvun kuuluisaa mustaa helmeä."
Lestrade ja minä istuimme hetken aivan mykkinä, mutta äkkiä aloimme me saman vaiston ohjaamina taputtaa käsiämme, ikäänkuin hyvin suoritetulle taidetempulle. Holmesin muuten niin kalpeille poskille oli ilmestynyt puna; hän ei tässä silmänräpäyksessä ollut vain terävä pää, vaan myöskin tarpeeksi ihminen voidakseen tuntea iloa ihailusta ja ylistyksestä. Hänen ylpeän, vaatimattoman luonteensa kaltaista oli muutenkin, että hän vieroi yleisön tunnustusta, mutta lämpeni ystävän kiitoksesta.
"Niin", sanoi hän, "tämä on kuuluisin helmi, mitä maailmassa on, ja minä olen nyt onnistunut askel askeleelta seuraamaan sitä tuohon rintakuvaan saakka aikain Colonnan ruhtinaan makuuhuoneesta Daere Hotellista, josta se katosi. Te muistatte kyllä, Lestrade, mitä huomiota tämän kallisarvoisen helmen katoaminen herätti ja myöskin muistatte Lontoon poliisien turhat ponnistukset sen löytämiseksi. Minun apuani myöskin pyydettiin, mutta minä en mitenkään voinut saada selvyyttä asiaan. Epäluulot kohdistuivat ruhtinattaren kamarineitsyeesen, joka oli italialainen, ja saatiinkin selville, että hänellä oli veli Lontoossa, mutta emme onnistuneet saamaan tietoa siitä, oliko heillä jotakin yhteyttä keskenään. Tytön nimi oli Lucretia Venucci, enkä minä nyt ensinkään epäile, että murhattu oli hänen veljensä Pietro. Tutkiessani vanhoja sanomalehtiä siltä ajalta huomasin, että hän katosi kahta päivää ennen Beppon vangitsemista eräästä väkivaltaisesta teosta Gelder & Comp:in luona, jossa nämä rintakuvat valmistettiin. Nyt voitte seurata tapahtumain kulkua, vaikka päinvastaisessa järjestyksessä kuin minä ne näin. Helmi oli Beppon hallussa. Hän lienee varastanut sen Pietrolta; hän oli ehkä tämän rikostoveri tai välittäjä Pietron ja hänen sisarensa välillä.
"Pääasia on kumminkin, että helmi oli hänellä ja se oli hänen mukanaan silloin, kun poliisi ajoi häntä takaa. Hän syöksyi työhuoneeseensa ja tiesi, että hänellä oli vain pari minuuttia aikaa kätkeäkseen kalleutensa, joka pian olisi tarkastuksessa löydetty. Kuusi Napoleonin rintakuvaa oli juuri asetettu kuivamaan. Yksi niistä oli vielä pehmeä. Beppo, joka oli taitava työmies, tarvitsi vain silmänräpäyksen tehdäkseen reijän märkään kipsiin, pistääkseen helmen sinne ja sulkeakseen aukon. Sehän oli erinomainen piilopaikka, jota ei kukaan voinut keksiä. Mutta sitten Beppo tuomittiin vuodeksi vankeuteen, ja sillä aikaa myytiin nuo kuusi rintakuvaa eri tahoille Lontoota, eikä hän tiennyt, missä niistä aarre oli kätkettynä. Siitä saattoi hän päästä selvyyteen ainoastaan särkemällä ne kaikki. Ja hän ryhtyi viipymättä työhön. Eräältä serkultaan, joka oli työssä Gelderillä, sai hän tietää, mihin nuo kuusi rintakuvaa oli myyty. Sitten hän pääsi työhön Moise Hudsonille ja saattoi siten löytää ja hävittää kolme niistä. Eräältä Harding-veljesten puotipalvelijalta sai hän tiedon muista rintakuvista. Ensin lähti hän Harkerin taloon ja kohtasi siellä Pietron, joka vaati häntä edesvastuuseen helmestä. Riidellessään hänen kanssaan on Beppo surmannut rikostoverinsa."
"Mutta miksi tämä piti taskussaan hänen valokuvaansa?"
"Saadakseen hänet käsiinsä, tiedustelemalla häntä muilta. Murhan jälkeen otaksuin minä, että Beppo mieluummin kiiruhtaisi toimiaan kuin vitkastelisi pelosta, että poliisi saisi tiedon hänen salaisuudestaan. Luonnollisesti en voinut tietää, löysikö hän jo helmen siitä kuvasta, jonka Harker oli ostanut; minä en edes ollut varma siitähän, että tästä helmestä oli kysymys, mutta selvää oli minusta, että hän etsi jotakin, koskapa hän vei pois rintakuvat ennen kuin hän ne särki. Nyt oli kaksi kuvaa jäljellä, ja helpostihan saattoi otaksua, että hän ensin etsisi sen, joka oli Lontoossa. Minä annoin talon asukkaille varoituksen estääkseni vielä yhtä murhaa tapahtumasta. Tällä kertaa onnistuimme vangitsemaan hänet, ja nyt olin varma siitä, että helmestä oli kysymys. Murhatun nimihän vielä enemmän vahvisti minun uskoani. Nyt olisi vain yksi rintakuva jäljellä, ja siinä täytyi helmen olla. Minä olen teidän läsnäollessanne ostanut sen omistajaltaan ja tässä se on."
Me istuimme hetken ääneti.
Vihdoin vastasi Lestrade: