"Pidin parempana ensin saada kuulla teidän armonne kertomuksen."
"Olen hyvin kiitollinen teille, jos järjestätte asian. On kauheaa ajatella hänen vielä makaavan siellä!"
Hän vapisi ja peitti hetkiseksi kasvot käsiinsä. Silloin laskeutui laaja hiha alas ja paljasti hänen kyynärvartensa. Holmes huudahti sen nähdessään.
"Tehän olette saanut muitakin vammoja, rouva! Mitä nämä ovat?" — Kaksi punaista pilkkua loisti hänen öisellä valkealla, täyteliäällä käsivarrellaan. Hän vetäisi kiireesti hihansa alas.
"Ei ne ole mitään. Niillä ei ole mitään tekemisiä viime öisessä kamalassa tapahtumassa. Jos te ja ystävänne suvaitsette istua, niin kerron teille mitä tiedän.
"Olen sir Eustace Brackenstallin puoliso ja olen ollut naimisissa noin vuoden. En luule olevan miksikään hyödyksi salata sitä tosiseikkaa, ettei meidän avioliittomme kuulunut onnellisimpiin. — Pelkään, että kaikki naapurimme kertoisivat sen teille, jos koettaisinkin sitä salata. Mahdollisesti olin minäkin siihen osaksi syynä.
"Olen kasvanut etelä-Austraalian vapaassa ilmastossa, eikä tämä englantilainen elämä säädyllisyyksineen ja juhlallisine tapoineen ollenkaan sovi minun luonteelleni. Mutta pääsyynä oli tuo aivan yleisesti tunnettu seikka, että sir Eustace oli suuri juomari. Jo yhdenkin tunnin viettäminen sellaisen miehen seurassa on hirveää. Voinette kai käsittää, miltä itsenäisyytensä tuntevasta naisesta tuntuu ollessaan ainaiseksi sidottu sellaiseen mieheen? Se on pyhyyden loukkaamista, ilkityötä, rikollista, että sellaista avioliittoa pidetään sitovana, pätevänä. Sanon teille, että nämä teidän törkeät lakinne tuottavat kirousta maalle. Sallimus ei tule suomaan sellaisen kurjuuden jatkua." Hetkiseksi hän nousi istualleen sohvassa, hänen poskensa hohtivat ja silmät säteilivät hänen otsallaan olevan kauhean merkin alla. Silloin painoi töykeän palvelijattaren voimakas käsi hänen päänsä jälleen takaisin tyynylle, ja hänen äkillinen mielenliikutuksensa purkautui äänettömiin, katkeriin kyyneliin. Viimein jatkoi hän:
"Tahdon kertoa kaiken, mitä viime yönä tapahtui. Olette kai huomanneet, että kaikki palvelijat nukkuvat talon uudessa kylkirakennuksessa. Tässä keskiosassa ovat meidän asuinhuoneemme; takana on keittiö ja sänkykamari on toisessa kerroksessa. Kamarineitini Theresa makaa minun huoneeni yläpuolella, kaikkein ylimpänä. Ketään muita ei asu täällä, eikä mikään ääni voi hälyyttää liikkeelle tuolla kaukaisessa kylkirakennuksessa olijoita. Sen ovat ryövärit varmaankin aivan hyvin tienneet, sillä muuten he eivät olisi uskaltaneet menetellä, kuten ovat tehneet.
"Sir Eustace meni makuukamariin kello 11. Palvelijat olivat silloin jo menneet puolelleen. Theresa vain oli tuolla ylhäällä, odottaen milloin minä menisin maata, auttaakseen silloin minua. Istuin tässä huoneessa ja lueskelin erästä kirjaa vielä kello 11 jälkeen. Sitten kiersin kaikki huoneet ennen kuin menin ylös, nähdäkseni oliko kaikki kunnossa. Teen sen aina itse, sillä kuten jo selitin, ei sir Eustaceen aina voinut luottaa. Kävin keittiössä, tarjoiluhuoneessa, kabinetissa, jossa sir Eustacen metsästys- ja muut aseet ovat, biljardisalissa, salongissa sekä viimeksi ruokasalissa. Lähestyessäni ikkunaa, jonka edessä ovat paksut verhot, hämmästyin, kun tuuli puhalsi minulle vasten kasvoja; ikkuna olikin auki. Työnsin verhon syrjään ja edessäni seisoi leveäharteinen vanhanpuolinen herra, joka avonaisesta ikkunasta oli juuri astunut huoneeseen.
"Ikkuna on korkea n.s. ranskalainen, ja muodostaa oikeastaan oven, joka vie talon edessä olevalle nimikolle. Minulla oli kynttilä kädessäni ja sen valossa näin mainitun miehen takana vielä toisen ja kolmannen, jotka kaikki olivat tulossa huoneeseen. Peräydyin, mutta samassa hyökkäsi tuo roisto päälleni ja tarttui ensiksi käsivarteeni ja sitten kurkkuuni. Avasin suuni huutaakseni apua, mutta hän antoi nyrkillään minulle kauhean iskun silmään, ja minä kaaduin lattialle. Lienen kai ollut tainnoksissa jonkun aikaa, sillä tultuani jälleen tajuntaani huomasin heidän irroittaneen kellosta vetonuoran ja sillä kytkeneen minut ruokapöydän päässä olevaan tammituoliin. Minut oli nuoritettu niin kovasti, etten voinut liikahtaakaan ja suuni eteen oli kääritty pyyheliina, joten en voinut ääntäkään päästää. Silloin astui onneton mieheni huoneeseen. Hän oli nähtävästi kuullut epäiltäviä ääniä ja oli varustautunut näytelmää vastaan, joka oli tapahtuva. Hänellä oli päällään vain paita, housut ja tohvelit jalassa, ja kädessään lempikeppinsä, tukeva orapihlajainen sauva. Hän hyökkäsi lähimmän roiston kimppuun, mutta toinen noista kahdesta — vanhin — kumartui nuolen nopeudella alas, sieppasi hiilihangon uunin edustalta ja löi sillä häntä päähän kamalalla voimalla. Sir Eustace kaatui sanaakaan sanomatta eikä enää milloinkaan liikahtanut. Pyörryin uudelleen, mutta silloin se on voinut kestää vain muutamia minuutteja. Kun taas avasin silmäni näin rosvojen koonneen hopeat astiakaapista ja avanneen siellä olleen viinipullon; heillä kaikilla kolmella oli lasi kädessään. Minä jo sanoin — enkö jo sanonutkin että muudan miehistä oli vanhanpuolinen; toiset taasen olivat nuoria parrattomia poikia. Luultavasti siis isä ja kaksi poikaa. He puhelivat keskenään kuiskaamalla. Sitten he tulivat luokseni ja tutkivat, olinko minä tarpeeksi lujasti kytketty. Lopuksi he poistuivat samaa tietä, jota olivat tulleetkin ja sulkivat ikkunan päästyään ulos. Neljännestunti kului, ennen kuin voin saada huivin revityksi suultani. Huutamalla sain kamarineitoni tulemaan avukseni. Toisetkin palvelijat herätettiin heti ja sana lähetettiin paikallispoliisille, joka heti ilmoitti tapahtumasta Lontoon poliisille. Siinä kaikki, mitä voin teille kertoa, hyvät herrat, ja toivon, etten: enää kolmatta kertaa tarvitse tätä kauheaa tapahtumaa muistella."