"Ei ollenkaan. Niissä oli viiniä jokaisessa."
"Aivan oikein. Mutta vain yhdessä oli sakkaa, sen kai sinäkin huomasit?
Mitä sinä siitä arvelet?"
"Viimeiseen lasiin tuli luultavasti sakkaa."
"Ei suinkaan. Pullossa oli sameata viiniä, ja on aivan käsittämätöntä, että viini kahdessa lasissa oli kirkasta ja kolmannessa jotenkin sameaa. Siihen on vain kaksi selitystä, ainoastaan kaksi, Toinen on, että pulloa äkisti pudistettiin, jonka vuoksi kolmanteen lasiin tuli sakkaa. Mutta tuo selitys ei minusta pidä paikkaansa."
"Mitä sinä sitten arvelet?"
"Että vain kahta lasia on käytetty ja sakka niistä molemmista on kaadettu kolmanteen sen väärän käsityksen antamiseksi, että kolme henkilöä on ollut siellä, ja sillä tavalla on kaikki sakka joutunut kolmanteen lasiin. Niin, olen varma siitä, että asia todellakin on sillä tavalla. Mutta jos olen keksinyt oikean selityksen tähän pieneen arvoitukseen, kasvaa tapahtuma heti jokapäiväisestä hyvin ihmeelliseksi, sillä se ei voi merkitä mitään muuta kuin, että rouva Brackenstall ja hänen palvelijattarensa tahallansa ovat valehdelleet, ja ettei sanaakaan koko heidän jutussaan ole totta. Joku painava syy pakottaa heitä suojelemaan todellista rikollista ja meidän on omin neuvoinemme otettava asiasta selvä saamatta vähintäkään apua heiltä. Tämä tehtävä on meillä nyt edessämme. Ja nyt, Watson, on Chislehurstin juna täällä."
Abbey Grangessa hämmästyttiin suuresti, kun me palasimme takaisin, mutta kun Holmes kuuli Stanley Hopkinsin poistuneen sieltä lähettämään ilmoitusta pääasemalle, ryhtyi hän ruokasalia tarkastelemaan, sulki oven sisäpuolelta ja käytti kaksi tuntia tähän tutkimukseen, joka oli yksi niitä vaikeimpia ja monimutkaisimpia, jotka ovat muodostaneet varman perustan hänen loistaville loppupäätelmilleen. Istuen huoneen yhdessä nurkassa kuin harras ylioppilas kuunnellen professorin selityksiä, seurasin kaikkia hänen liikkeitään tämän omituisen tutkimuksen aikana. Ikkuna, verho, matto, nuora, tuoli — kaikki tulivat vuoroonsa pienintä yksityisosaansa myöten tarkastetuiksi, koetelluiksi. Onnettoman sir Eustacen ruumis oli jo viety pois, mutta kaikki muu oli samassa kunnossa kuin aamullakin. Äkkiä kiipesi Holmes suureksi hämmästyksekseni uunin reunustalle. Korkealla hänen päänsä yläpuolella riippuivat nuo muutamat tuumat punaista kellonnuoraa, jotka vielä olivat kiinni metallilangassa. Hyvän aikaa tuijotti hän nuoran pätkään; sitten hän koetti päästä vielä lähemmäksi sitä, asetti polvensa seinällä olevaa kuvahyllyä vastaan ja kohottautui ylös niin, että hän yletti kädellään melkein lähelle kellonnuoran tynkää, mutta hänen huomionsa ei näyttänyt olevan niin paljon kiinnitetty siihen kuin hyllyyn. Lopuksi hyppäsi hän maahan tyytymyksestä huudahtaen.
"All right, Watson", sanoi hän. "Olemme jo selvillä tästä tapahtumasta, joka on merkillisimpiä kokoelmassamme. Mutta, rakas ystävä, miten hidas ajatuksen juoksu minulla on ollutkin, ja miten vähällä olin tehdä oikein aimo erehdyksen. Nyt luulen ketjuni olevan kahta rengasta vaille täysi."
"Oletko päässyt selville jo miehistä?"
"Miehistäkö, Watson, vai miehistä. Olen yhden, mutta todella pelättävän henkilön jäljillä. Hän on vahva kuin jalopeura — sen todistaa vääntynyt hiilihanko. Kuusi jalkaa kolme tuumaa pitkä, sukkela kuin orava ja näppärä näppinen sekä huomattavan kekseliäs, sillä koko tämä nerokas juttu on hänen keksintöänsä.