Rouva Brackenstall oli samassa asennossa kuin aamullakin, mutta hän näytti nyt virkeämmältä. Kamarineiti astui kanssamme huoneeseen ja alkoi jälleen haudella ajettumaa.
"Toivon", virkkoi rouva, "ettette ole tulleet jälleen kuulustelemaan minua."
"Emme", vastasi Holmes miellyttävimmällä äänellään, "minä en tahdo teitä tarpeettomasti rasittaa, rouva Brackenstall; muuta en tahdo kuin tehdä asian teille niin helpoksi kuin suinkin mahdollista. Olen varma siitä, että olette saanut paljon kokea. Jos tahdotte kohdella minua kuin ystävää ja osoittaa minulle luottamusta, niin olen näyttävä, että sen ansaitsen."
"Mitä te sitten tahdotte?"
"Että puhutte minulle totta."
"Herra Holmes!"
"Ei, ei niin, rouva Brackenstall, ei maksa vaivaa. Olette kai kuullut mainittavan, että minulle annetaan jonkunmoista arvoa. Rohkenen väittää, että koko teidän kertomuksenne on keksitty."
Sekä emäntä että kamarineiti seisoivat kalpeina ja levottomina edessämme.
"Te olette häpeämätön roisto," huusi Theresa. "Väitättekö emäntäni valehdelleen?"
"Eikö teillä ole minulle mitään sanottavaa?"