Tarkastaja Stanley Hopkins saapui luoksemme iltapäivällä. Hänelle ei käynyt oikein hyvin.
"Luulen teidän olevan noita, herra Holmes. Luulen teillä olevan yli-inhimillisen voiman. Esimerkiksi nyt, miten te voitte tietää, että varastetut hopeaesineet olivat lammikon pohjassa?"
"Enhän minä sitä tiennytkään."
"Mutta tehän pyysitte minua tutkimaan sitä."
"No löysittekö ne?"
"Löysin."
"Olen iloinen, jos minä todellakin olen auttanut teitä tässä suhteessa."
"Te ette ole auttanut minua, päin vastoin olette tehnyt asian paljon vaikeammaksi. Millaisia murtovarkaita ne ovat, jotka ensiksi varastavat hopeatavaroita ja sitten heittävät ne lähimpään lampeen?"
"Niin, tapaus on hyvin omituinen. Minä aivan yksinkertaisesti seurasin sitä ajatusta, että jos sellaiset henkilöt ovat varkauden tehneet, jotka eivät tarvinneet varastamiaan hopeaesineitä, vaan ottivat ne vain asiaa sotkeaksensa, niin oli heidän luonnollisesti koetettava päästä niistä erilleen niin pian kuin mahdollista."
"Mutta miten voitte sellaista ajatellakaan?"