Merimies ajatteli hetkisen. Sitten hän hiveli päivettyneellä kädellään polveaan ja virkkoi:
"No niin, minä rohkaisen sitten itseni! Luulen teidän olevan mies, joka pysyy sanassaan. Tunnustan teille sen vuoksi koko jutun. Mutta ensiksi tahdon sanoa yhden asian. Itse puolestani en kadu ollenkaan, enkä pelkää mitään; olisin valmis tekemään sen uudelleen ja ylpeilemään teostani. Tuo villipeto, vaikka hänellä olisi niin monta elämää kuin kissalla, olisi hän ne kuitenkin kaikki minulle velkaa. Mutta rouva Maryn … Mary Fraserin puolesta … milloinkaan en voi häntä nimittää tuon kirotun koiran nimellä. Hänen puolestaan olen pahoillani. Kun ajattelen saattaneeni hänet levottomaksi, minä, joka antaisin vaikka elämäni, houkutellakseni hymyilyn hänen huulilleen, niin tahtoo sydämeni haljeta. Ja kuitenkin … kuitenkin … sanokaa, olisinko muutakaan voinut tehdä? Niin, minunhan on kerrottava teille koko juttu, hyvät herrat, ja sittenkin kysyn teiltä, olisinko muutakaan voinut tehdä?… Minun täytyy aloittaa vähän aikaisemmasta ajasta. Te näytätte tietävän kaiken, ja sen vuoksi luulen teidän myöskin tietävän, että tapasin rouvan silloin kun hän oli matkustajana ja minä ensimmäisenä perämiehenä 'Rock of Gibraltarissa'. Ensi hetkestä kun hänet näin oli hän minulle ainoa nainen maailmassa. Päivä päivältä matkan kestäessä rakastin häntä yhä enemmän, ja monta kertaa olen yövahdissa ollessani pimeässä laskeutunut polvilleni ja suudellut laivan kantta, sillä tiesin hänen armaiden jalkojensa astuneen sillä.
"Hän ei milloinkaan antanut minulle mitään toiveita. Hän oli niin rehellinen minua kohtaan kuin nainen voi olla miestä kohtaan. Minä olin rakastunut, hän oli vain ystävällinen ja toverillinen. Kun me erosimme oli hän vapaa nainen, mutta minä en milloinkaan enää voinut päästä vapaaksi mieheksi.
"Seuraavalla kerralla, kun palasin meriltä, kuulin hänen menneen naimisiin. Tietysti sai hän mennä naimisiin rakastettunsa kanssa. Arvoa ja rikkautta — kuka voi niitä arvokkaammin kantaa kuin hän? Hän oli syntynyt kaikkeen kauniiseen ja jaloon. Minä en kadehtinut hänen naimisiin menoaan, sillä niin itsekäs en ole. Päin vastoin iloitsin siitä, että hän oli löytänyt onnensa eikä ollut heittäytynyt köyhälle merimiehelle. Sillä tavalla rakastin minä Mary Fraseria.
"En milloinkaan ajatellut jälleentapaamistamme. Mutta viime matkallani minut ylennettiin, ja kun uutta laivaa ei vielä oltu laskettu teloilta, oli minun miehistöineni pari kuukautta odotettava Sydenhamissa. Muutamana päivänä tapasin hänen kamarineitonsa Theresa Wrightin kylän tiellä. Tämä kertoi minulle hänestä ja kaikesta. Sanon teille, hyvät herrat, että hänen kertomuksensa teki minut melkein mielettömäksi. Uskalsiko tuo juoppo retkale nostaa kättään häntä vastaan, jonka kengännauhoja hän ei ollut arvokas aukaisemaan! Minä tapasin Theresan toistamiseen. Sitten tapasin Maryn itsensä … ja tapasin vielä toisenkin kerran. Sitten hän ei enää tahtonut tavata minua. Mutta seuraavana päivänä sain tiedon, että minun oli viikkokauden kuluttua lähdettävä matkalle, ja silloin päätin vielä ennen lähtöäni koettaa tavata häntä. Theresa oli aina ystävällinen minulle, sillä hän pitää Marystä ja halveksi tuota miehen roikaletta melkein yhtä paljon kuin minäkin. Häneltä sain kuulla talon tavoista. Mary istui tavallisesti iltasin lukemassa pienessä huoneessaan alakerroksessa. Silloin hiivin viime yönä taloon ja naputin ikkunaan. Ensiksi hän ei tahtonut avata minulle, mutta minä tiesin hänen nyt sielunsa sisimmässä rakastavan minua eikä hän voinut antaa minun seistä ulkona kylmässä yössä. Hän neuvoi kuiskaamalla, että menisin talon toisella puolella olevalle suurelle lasiovelle, josta hän päästi minut ruokasaliin. Ja taaskin kuulin hänen huuliltaan asioita, jotka saivat vereni kuohumaan ja taaskin kirosin sitä elukkaa, joka pahoinpiteli naista, jota rakastin. No niin, hyvät herrat, minä seisoin hänen kanssaan oven vieressä kaikessa viattomuudessa, kun mies hyökkäsi huoneeseen kuin mielipuoli, lateli törkeimpiä sanoja, mitä voi naisesta sanoa, ja löi Marya kasvoihin kädessään olevalla kepillä. Minä sieppasin hiilihangon ja välillämme syntyi kaunis tappelu. Tässä käsivarressani voitte nähdä, mihin hänen ensimmäinen iskunsa sattui, mutta sitten oli minun vuoroni, ja minä murskasin hänet kuin hapanneen kurpitsan. Luuletteko, että sitä kadun? En hitustakaan! Kysymyksessä oli hänen henkensä tai minun, tahi oikeammin hänen elämänsä ja Maryn, sillä miten olisinkaan voinut heittää hänet moisen hirviön käsiin? Teinkö väärin, sanokaa? Mitä te hyvät herrat olisitte tehneet, jos olisitte olleet asemassani?
"Kun tuo roisto löi Marya, huudahti hän ja sen kuultuaan kiiruhti Theresa huoneeseen. Viinipullo oli astiakaapilla ja minä kaasin siitä muutamia tippoja Maryn suuhun, sillä hän oli kauhistuksesta puoli kuoliaana. Sitten join pisaran itsekin. Theresa oli kylmäverinen kuin jää, ja hän ajatteli yhtä paljon kuin minäkin, mitä meidän olisi tehtävä. Meidän oli saatava näyttämään siltä kuin murtovarkaita olisi ollut talossa. Theresa opetti jutun emännälleen ja minä kiipesin katkaisemaan kellon nuoraa. Sitten sidoin hänet tuoliin ja liestytin nuoran päätä, jotta se näyttäisi katkenneelta, sillä muutoin olisi ajateltu, että murtovaras oli tahallaan leikannut sen poikki. Sitten kokosin muutamia hopeisia lautasia ja maljoja, jotta teko näyttäisi varkauden aiheuttamalta; ja siihen jätin heidät, käskien nostamaan hälyytyksen sitten kuin olin noin neljännestunnin ollut poissa. Hopeaesineet heitin lammikkoon ja menin Sydenhamiin tuntien kerran elämässäni tehneeni hyvän yötyön. Ja tämä on kaikki totta, aivan totta, herra, vaikka se maksaisi kaulanikin."
Holmes poltteli hetken aikaa äänettömänä. Sitten hän astui lattian poikki ja pudisti miehen kättä.
"Niin, niin luulen", sanoi hän — "Tiedän joka sanan olevan totta, sillä te tuskin olette yhtäkään sanaa sanoneet, jota en edeltäpäin jo olisi tiennyt. Ei kukaan muu kuin joku voimistelija tai merimies voinut saada kellon nuoraa sieltä ylhäältä leikatuksi, eikä kukaan muu kuin merimies ollut voinut tehdä niitä solmuja, joilla nuora oli tuoliin kiinnitetty.
"Vain kerran elämässään oli tuo nainen ollut tekemisissä merimiehen kanssa, nim. matkallaan tänne; ja hänen täytyi olla hänen veroisensa yhteiskunnallisessa asemassa, koskapa hän kerran taisteli ankarasti suojellaksensa häntä ja siten osoitti häntä rakastavansa. Nyt näette miten helppo minun oli saada teidät käsiini, kun kerran pääsin oikeille jäljille."
"Luulin, ettei poliisi koskaan voisi päästä salaisuutemme perille."