"Olkaa hyvä ja odottakaa minua. Kauhea onnettomuus. Oikeanpuolinen laitamies kadonnut; välttämätön huomenna — Overton."
"Strandin postileima ja lähetetty klo 10.38", sanoi Holmes lukiessaan sähkösanoman uudelleen ja yhä uudelleen. "Herra Overton on nähtävästi ollut hyvin liikutettu tätä lähettäessään ja on sen vuoksi selittänyt asian näin katkonaisesti. Arvelen hänen olevan täällä siksi, kunnes olen ennättänyt lukea Timesin ja siilon saamme asian tietää. Yksinpä kaikkein vähäpätöisinkin tehtävä on tervetullut tänä tapahtumista niin köyhänä aikana."
Aika oli tosiaankin ollut hyvin hiljainen, ja minä olin oppinut pelkäämään sellaisia toimettomuuden aikoja, sillä, minä tiesin ystäväni aivojen niin säännöttömästi työskentelevän, että oli vaarallista olla ilman aineistoa niiden työskentelemiselle. Vuosien kuluessa olin saanut hänet luopumaan käyttämästä kiihoittavia lääkkeitä, jotka kerran uhkasivat katkaista hänen ihmeellisen elämänuransa. Nyt tiesin, ettei hän enää tarvinnut keinotekoisia kiihoitusaineita, mutta hyvin hyvästi myöskin huomasin, ettei vihollinen ollut kuollut, vaan oli vain nukuksissa; ja sen olin myöskin tullut käsittämään, ettei tuo uni ollut raskasta, vaan herääminen voi helposti tapahtua silloin, kun toimettomuuden aikana huomasin ryppyjä Holmesin otsalla ja kaipaavan katseen hänen syvissä ja pohjattomissa silmissään. Siunasin sen vuoksi tätä herra Overtonia, olipa hän sitten ken tahansa, että hän arvoituksellisella sähkösanomallaan oli häirinnyt vaarallista lepoa, joka oli turmiollisempi ystävälleni kuin kaikki hänen levottoman elämänsä myrskyt:
Kuten olimme odottaneetkin, tuli heti sähkösanoman jälkeen sen lähettäjäkin. "Cyril Overton, Cambridgen yliopiston Trinity Collegen ylioppilas", voitiin lukea hänen nimikortistaan ja sisään astui suuri, ruumiikas mies — 100 kg luita ja lihaksia — jonka leveät hartiat peittivät koko oviaukon. Hän katseli levottomasti vuoroon meihin kumpaiseenkin.
"Herra Sherlock Holmes?"
Ystäväni kumarsi vastaukseksi.
"Kävin Scotland Yardissa, herra Holmes. Siellä tapasin poliisi-tarkastaja Stanley Hopkinsin. Hän sanoi tämän asian, mikäli hän sitä tunsi, paremmin kuuluvan teidän erikoisalaanne kuin varsinaisen poliisin toimintapiiriin."
"Tehkää hyvin ja istuutukaa, ja kertokaa asia."
"Tämä on kauheaa, herra Holmes, kerrassaan kauhistuttavaa! Minua ihmetyttää, ettei tukkani ole muuttunut harmaaksi. Godfrey Staunton — te olette luonnollisesti kuullut puhuttavan hänestä? Hän on keskipiste, josta koko peli riippuu. Ennen kadottaisin muista osanottajista vaikka parikin kuin hänet. Mitä minun on tehtävä? Tulin kysymään sitä teiltä, herra Holmes. Toisia on kyllä varalla, mutta he eivät yksikään kykene laitamieheksi. Stevenson on kyllä sukkela liikkeissään, mutta hän ei kelpaa 25:lle linjalle. Ei, herra Holmes, me häviämme, ellette te kykene löytämään Godfrey Stauntonia."
Ystävääni sekä huvitti että ihmetytti tämä esitys, joka esitettiin sellaisella tarmolla ja vakavuudella, ja jonka vakuudeksi jäntevä käsi iski tuon tuostakin polveen. Kun vieraamme oli päässyt loppuun, ojensi Holmes kätensä, otti esille luettelonsa ja haki siitä kirjaimen S. Tällä kerralla etsi hän turhaan tästä kaikenlaatuisia tietoja sisältävästä kultakaivoksestaan.