— En tiedä.
— Eikö hän ilmottanut mitään osotetta?
— Hän sanoi, että Hotel du Loupreen osotetut kirjeet tulisivat perille hänelle.
— Teidän vallassanne on siis tehdä selvä asiasta, sanoi Holmes.
— Teen mitä voin. Tahdon tehdä mitä hyvänsä. Tuo mies on saattanut minut perikatoon.
— Tässä on kynä ja paperia. Istukaa pöydän ääreen ja kirjottakaa minun saneluni mukaan. Kirjottakaa ensin tuo mainittu osote: "Hyvä herra, katsoen meidän asiaamme olette kai huomannut, että eräät paperit ovat jäljellä. Olen hankkinut ne ja te voitte ne saada. Se on tuottanut minulle erikoisia vaikeuksia, joten pyydän siitä korvausta viisi sataa puntaa. En luota postiin, jonka vuoksi en tahdo ottaa tuota summaa vastaan muuta kuin kullassa tai pankkiosotteena. Haluaisin matkustaa luoksenne, mutta se epäilemättä herättäisi huomiota. Siksi varron teitä Charingin Grofs-hotellissa kello 9 lauantaina. Otan vastaan joko kultaa tai englantilaisen pankkiosotteen."
— Olenpa hämmästynyt, ellei hän mene tähän ansaan!
Ja hän meni. Hän saapui — ja sai istua viisi vuotta brittiläisessä vankilassa. Hänen salkustaan löydettiin nuo kadonneet Bruce-Partington- piirustukset, joita hän olisi kaupannut kaikille Europan laivastoille.
Eversti Walters kuoli vankilassa pari vuotta jälkeenpäin.
Kaikkien näiden tapahtumain perästä oli Holmes äärettömän hyvällä tuulella. Muutama viikko viimeksi kerrotun kohtauksen jälkeen saapui hän erään kerran kotiin mukanaan äärettömän komea, jalokivellä varustettu neula. Kun tiedustelin häneltä, mistä hän oli sen saanut, vastasi hän saaneensa sen eräältä hyvin korkeassa asemassa olevalta naiselta, jolleka hän kerran oli saanut tilaisuuden tehdä pienen palveluksen. Enempää hän ei sanonut, mutta minä olen varma, että tuo neula aina muistuttaa ystävääni Bruce-Partington-piirustuksista.