Siksi tahtoisin käsitellä kysymystä toisessa järjestyksessä. Kysyn, voiko Vapahtaja puuttua aikamme yhteiskunnalliseen hätään, tuohon monikirjavaan kurjuuteen, joka vallitsee varsinkin suurkaupungeissa.
Vastaan: hän ei ainoastaan voi, vaan myös tahtoo puuttua siihen.
Asia olisi hyvin yksinkertainen, jos hän, tuo Natsaretin mies, vielä vaeltaisi täällä, jos hän esim. astuisi köyhään kotiin, missä isä sairastaa lavantautia, ja josta välttämättömimmätkin toimeentulovälineet puuttuvat. Ymmärtäisimme asian hyvin, jos Vapahtaja muutamalla sanalla parantaisi tämän isän ja muutamalla kädenliikkeellä muuttaisi ahtaan asunnon avarammaksi, silmäisi ruuan pöydälle ja halkoja tyhjään halkovajaan.
Mutta niin ei tapahdu. Vapahtaja ei enää kulje täällä. Taikka: jos kulkeekin, niin ei ainakaan näkyväisessä muodossa eikä tartu asioiden kulkuun edelläkuvatulla tavalla.
Mutta sittenkin hän puuttuu asioiden kulkuun, vaikka emme sitä ehkä huomaa.
Se tapahtuu pääasiallisesti kahdella tavalla.
Joko hän muuttaa olosuhteet tahi meidät. Kummassakin tapauksessa hän on voimakkaasti tarttunut asioiden kulkuun.
Ajatelkaamme, että on köyhä työläiskoti, missä jouluaattona vallitsee puute ja sairaus. Ei ole polttopuita, ei ole valoa, ei ole ruokaa — puhumattakaan lääkkeistä. Toivottomuus mielessä odottavat kodin jäsenet pyhän juhlan tuloa. Toivottomuus tuntuu vielä suuremmalta, kun on suuri juhla ovella. Kuinka siinä voitaisiin kiitosvirsiä laulaa?
Mutta — silloin kuin toivottomuus on korkeimmillaan, tulee apu. Kaupunginlähetyksen työntekijä astuu sisään. Hän antaa rahaa puihin, ruokaan ja lääkkeisiin. Kun jouluilta saapuu, palaa kynttilä pöydällä, uuni lämpiää, keitto on tulella ja sairas on saanut lievitystä.
Vapahtaja tuli »Pietarin majaan», sillä katsokaapa: Jumalan tahto tapahtuu ihmisten kautta, jotka ovat antautuneet hänen käytettävikseen.