Oi, kuinka lohdullinen on tämä tekstimme viimeinen lause. Ikuinen hyvyys jäi jäljelle vaalimaan sitä hyvyyden orasta, joka syntisen sydämessä nyt oli puhjennut esiin. Oi, kunpa se voisi kasvaa ja vaurastua! Me vapisemme pelosta ajatellessamme ihmisen heikkoutta. Mutta muistaessamme, että Jumala on suuri ja voimallinen, me tunnemme mielemme tyyntyvän. Hän, joka tempaa kekäleen tulesta, kykenee siitä vielä jotakin tekemään.
Sillä hän on rakkaus. Amen.
JUMALAN SIUNAUS.
Puolipaastosunnuntai. — Joh. 6, 1—15.
Tämän päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka Vapahtaja kerran ruokki viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Suhtaudummepa nyt tähän kertomukseen kuinka tahansa, joka tapauksessa se sisältää yhden tärkeän totuuden: että Jumalan siunaus tekee rikkaaksi.
Toinen ajatus, joka esilläolevassa tekstissä erityisesti lämmittää mieltämme, on se, ettei Jumalalle ole suinkaan yhdentekevää meidän ajallinen toimeentulomme. Jokapäiväinen leipämme on Hänen sydämellään yhtä paljon kuin hengellinen edistymisemme ja kasvamisemme. Onhan Vapahtaja itse Isämeidänrukouksessa kehoittanut meitä anomaan Jumalalta jokapäiväistä leipää.
Sitäpaitsi: evankeliumi sisältää monta kertomusta siitä, että Vapahtaja auttoi maallisessa hädässä. Tästä vedämme sen johtopäätöksen, ettei ajallinen suinkaan ole mitään vähäarvoista. Jollei ensimmäinen sija elämässä kuulukaan sille, ei kuulu myös viimeinenkään. Jokin tarkoitus on Vapahtajalla varmaankin siinä, kun hän seitsemän Isämeidän eri rukouksen joukkoon asettaa maallisia tarpeita koskevan rukouksen neljänneksi. Se ei ole ensimmäinen, mutta ei myöskään viimeinen.
Tänään puhumme ajallisesta toimeentulosta, jokapäiväisestä leivästä, joka on monella nykyajan ihmisellä verrattain lujassa. Mutta minä en käsittele kysymystä opettaakseni sinulle, mitä kaikkea jokapäiväiseen leipään kuuluu. Sen on Martti Luther jo tehnyt neljännen rukouksen selityksessä. Vaan haluaisin kiinnittää huomiosi yhteen tärkeään kohtaan: että Jumala voi siunata leipämme.
Tämä ajatus edellyttää sitä, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys. Se, joka ei sitä usko, ei usko Jumalan siunaukseenkaan. Hän on materialisti, jolle ei ole olemassa mitään yliaistillista maailmaa. Edellytän kuitenkin sinun uskovan tähän ja siis myöskin siihen, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys.
Mutta — usko siihen ei vielä suoranaisesti johda meitä kokemaan, että
Jumala siunaa. Siihen vaaditaan, että ihminen ottaa ajallisen hyvyyden
Jumalan kädestä hänen järjestyksensä mukaisesti: rukoilemalla ja työtä
tekemällä.