Tuntui vähän omituiselta aloittaa, kun muisti mistä oli puhuttava.
Tulisivatko kuulijat ymmärtämään?
Hän oli lausunut alkutervehdyksen ja pitänyt lyhyen rukouksen. Siinä hän oli rukoillut siunausta juhlalle. Nyt hänen tuli alkaa.
— Minua on pyydetty tänä iltana pitämään täällä esitelmä ja olen saanut vapaat kädet sen valitsemiseen. Älköön kukaan sen vuoksi hämmästykö, jos sen aihe onkin hiukan outo: "Kirkko ja taide."
Salissa syntyi hiukan levotonta liikettä ja sivuhuoneen avonaisesta ovesta kuului selvään kahvipannun kuohuminen kyökissä. Se oli kuin varoittava ennemerkki siitä mieltenkuohusta, jonka outo aihe ehkä tulisi kuulijoissa herättämään.
Janne Flykt tarkkasi seurakuntaansa. Keitä täällä oikeastaan oli?
Hän näki paljon tuttuja kasvoja, näki piispan ja pormestarin rouvat, leipuri Luukelan, kauppias Punkerin, ja Pormestarin neidit. Seurakunta oli siksi sekalainen, että se teki hänet vain entistä neuvottomammaksi.
Tuntui aivan kuin olisi pitänyt käyttää kieltä, jota vain osa kuulijoista ymmärsi.
Varsinkin, Moilasen Matleena, joka istui aivan etupenkissä ja oli kaikkien pappien itseoikeutettu arvostelija, hermostutti häntä kovin.
Mutta keskellä rukoushuonetta, aivan penkin päässä istui lihavahko, vanhanpuoleinen herrasmies kirjava kaulaliina kaulassa. Hänen näkemisensä rauhoitti Janne Flyktin kokonaan.
Se oli kapellimestari Borell.