Janne Flykt otti pari askelta viheriää pöytää kohti.
— Niinkuin edellisellä kerralla kävi selville — alkoi piispa ja hänen värähtelevää puhettaan keskeytti vähäväliä kuiva yskintä — on kuparisepänkisälli Esaias Kamula jättänyt tuomiokapituliin kolmenkymmenenviiden seurakuntalaisen allekirjoittaman syytöskirjelmän, jossa teitä syytetään harhaopista, erikoisesti siitä, että kiellätte Kristuksen jumaluuden. Tuomiokapituli antoi teille viime kerralla alkaa vastata syytökseen kirjallisesti, jotta saisitte asiaa harkita ja mahdollisesti peruuttaa väitteenne. — Pyydän asessori Haglundin lukemaan syytetyn vastauskirjelmän.
Asessori Haglund korjasi silmälasejaan ja nousi. Hänen kuiva vartensa oli jäykkä kuin seiväs ja hänen äänensä terävä ja läpitunkeva.
Vastauskirjelmä oli pitkä. Siinä selitti pastori Flykt, ettei hän suinkaan kieltänyt Kristuksen jumaluutta, vaikka hän käsittikin sen hiukan toisin kuin evankelisluterilainen kirkko. Hänen mielestään Kristus oli ennen kaikkea ihminen, täydellinen, jumalallinen ja synnitön ihminen. Sellaisena häntä voitiin hyvällä syyllä sanoa "Jumalan pojaksi", siksi ainoaksi, joka tämän nimen täysin ansaitsi ja siis myöskin "Jumalaksi". Mutta siinä mielessä Jumalaksi kuin kirkko opetti, nimittäin että Vapahtaja olisi yhtä kuin Isä, ja Isä yhtä kuin Poika, — siis ottanut esimerkiksi osaa maailman luomiseen, niinkuin kirkon katekismuksessa sanottiin, — ei hän voinut Vapahtajaa nimittää, jonka vuoksi kolminaisuusoppi olikin hänelle epäselvä, — ei niin ymmärrettynä, että hän tahtoisi sen kieltää, vaan niin, ettei hän ollut päässyt siltä vielä rehelliseen vakaumukseen. Tästä oli johtunut, ettei hän ollut voinut siitä saarnoissakaan puhua, niinkuin toiset papit, vaan oli tyytynyt melkein yksinomaan julistamaan jumalallista Kristusta ihmisenä, koskapa hänen mielestään Vapahtaja sellaisena tuli ihmistä paljoni lähemmäs kuin taivaallisena hallitsijana ja kuninkaana, joksi hänkin, Janne Flykt, Vapahtajan uskoi, koskapa Raamattukin opetti, että "Jumala on hänet korottanut".
Tämä oli lyhyesti hänen vakaumuksensa, josta hän rehellisenä miehenä ja kristittyinä ei voinut luopua, koskapa — niinkuin jo oppi-isä Lutherkin sanoi — "ei kenenkään ole hyvä tehdä missään omaatuntoaan vastaan".
Asessori istuutui ja laski vastauskirjelmän pöydälle, Hän katsahti piispaan kuin olisi tahtonut sanoa: "Ei hiukkaakaan perääntynyt, pikemmin päinvastoin."
Piispa oli lukemisen aikana vaipunut kokoon tuolissaan. Oli kuin olisi vuori laskettu hänen kapeille hartioilleen.
Avarassa huoneessa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus. Kuului vain kellon yksitoikkoinen käynti. Tuntui kuin olisi sokin sanonut: "Ei vain! ei vain! … turha toivo! turha toivo!"…
Piispa nosti kumaraan painuneen päänsä. Näkyi, että hänen oli vaikea puhua.
— Pastori Flykt ei ole ollenkaan perääntynyt mielipiteistään.
Syytöskirjelmän pääponsi on niin muodoin oikein?